Kuva Pixapay

Juhannusaatto. Palasimme tänään viikon lomalta Naantalista.Loma oli meidän näköisemme, rauhallinen ja levollinen. Lepoa, lukemista ja sopivasti aktiviteettejä. Tänään ollaan ihan vaan kotona. Meno ja meininki ei enää kiinnosta. Siihen aikaan, kun muilla on ilo ylimmillään, me vedetään jo sikeitä. Kunnon yöunista on tullut entistä tärkeämpi osa elämää.

Unta häiritsevät joskus toistuvat painajaiset, alitajunnan käärmeet. Unilla ei ole logiikkaa, mutta usein ne kuljettavat ajatukset menneeseen elämään. Unissa vierailevat usein ihmiset, jotka eivät enää ole keskuudessamme tai elämässämme. Unia ei aina herättyään muista, mutta unen tunnelma voi viipyä iholla minuutteja heräämisen jälkeenkin. Joskus tunnelma on lohdullinen, joskus ahdistava. 

Vaikka elämässä on perusasiat kunnossa, on tietynlainen suru tullut osaksi elämää. Kutsuisin sitä luopumisen suruksi. On asioita, joista lupuminen on ollut itselleni ilo - kuten esim. hedelmällisyysiän ohittaminen tai sinkkuelämän epätoivo. En kaipaa nuoruutta enkä haluaisi elää sitä uudelleen, mutta joskus kaipaan aikoja, jolloin tunsin eläväni täysillä. Kaipaan ihmisiä, paikkoja, tunnelmia, jolloin olin kosketuksissa johonkin ainutlaatuiseen, jota ei enää ole. Vai onko kyse vain siitä, että ikääntyessä aika kultaa muistot? 

Elämä on tasaista ja rauhallista, niin kauan kun ei triggeröidy työelämään, politiikkaan tai maailmantilanteeseen liittyvistä asioista. Niihin reagoimalla saa kyllä äkkiä stressipisteet koholle. Vaikka tykkään työstäni, olen huomannut jo jollain lailla odottavani eläkkeelle pääsyä. Välillä tuntuu, että moni asia on mennyt niin hankalaksi, että työn teosta on kadonnut ilo. Asiakkailta saatu suora palaute auttaa kuitenkin jaksamaan ja tekemään parhaansa. Työlämän muutokset, joille ei tule koskaan loppua, verottavat silti osansa. 

Monet sanovat, että nainen muuttuu ikääntyessään näkymättömäksi. Tätä en halua hyväksyä. Hyväksyn sen, että en ole enää nuori enkä positiivisessa mielessä kiinnostava katseiden kohde. Mutta sitä en ole valmis hyväksymään, että mielipiteeni ja elämänkokemukseni ohitettaisiin vain ikäni vuoksi. Niin kauan kuin pääni ja ajatukseni toimii, en suostu sulautumaan tapettiin. Jos sairastun muistisairauteen ja käyttäydyn holtittomasti, sitten minut saa laittaa jonnekin turvalliseen paikkaan, missä en voi aiheuttaa vahinkoa muille enkä itselleni. Sen hyväksyn ja sellaisen ohjeen olen antanut miehellenikin. 

Toki huomaan sen, että iän myötä mielenkiinnon kohteet ovat muuttuneet. En enää jaksa juhlia ja valvoa pikkutunneille. Työssäni olen nähnyt niin paljon alkoholin aiheuttamia haittoja, että humalajuominen ei enää kiinnosta. En jaksa enää lähteä eri tapahtumiin niin usein kuin ennen. Toki teatteri ja musiikki kiinnostaa - mikäli katsomossa on istumapaikat. Tunne-elämä on paljon tasaisempaa enkä enää kaipaa minkäänlaista draamaa elämääni. Toisaalta se, että olen yhä enemmän introvertti ja viihdyn itsekseni, huolestuttaa hiukan. Niiden ihmisten määrä, jotka oikeasti välittävät ja ovat kiinnostuneita persoonastani, tulee vähenemään vuosien myötä. En haluaisi elämäni päättyvän niin, että minut löydettäisiin viikkoja tai kuukausia kuolemani jälkeen tai että hautajaisiini ei tulisi ketään. Niitä ihmisiä on ja se on minusta todella surullista. 

Viime aikojen tapahtumat mietityttävät myös. Mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun aikuinen mies yrittää tappaa lapsia ja lapset yrittävät tappaa toisiaan tai aikuisia. En väitä, että ennen olisi ollut paremmin, mutta kyllä tässä ajassa on jotain pahasti pielessä. Tämän päivän päättäjät ovat myös aika pihalla realiteeteista. Vanhusten asumispalvelupaikkoja vähennetään, vaikka vanhusten määrä tulee lisääntymään. Dementoituneita pidetään kodeissaan lukkojen takana ja muutaman kerran päivässä käydään antamassa ruokaa ja vaihtamassa vaipat. Seko on kiitos sotien jälkeen maamme hyväksi tehdystä työstä. 

Pahoittelut siitä, että kirjoitan juhannusaattona näin synkkää tekstiä. Mutta elämä ei ole pelkkää juhlaa ja glitteriä. Eikä se, että olen saanut hyvää terveydenhuoltoa (vatsalaukun ohitusleikkaus) ja päässyt veloistani (asunnon myynti), muuta maailmaa paremmaksi tai poista epäkohtia. Voin olla kiitollinen omasta tilanteestani, mutta se ei vie pois huolta heidän tilanteestaan, joilla eivät asiat ole yhtä hyvin.