Vielä yksi yövuoro ja sitten alkaa kesäloma, odotettu ja iloinen asia. Ajatus palaa aikaan vuosi sitten, jolloin aloitin kesälomani noutamalla tätini uurnan Oulusta. Hautaustestamentissaan täti oli sopinut uurnan toimittamisesta Kauhajoelle, mutta minä halusin tehdä tuon matkan - kahdesta syystä. Mielestäni uurnan toimittaminen postitse ei ole riittävän arvokasta. Toiseksi, täti matkusti paljon junalla. Halusin tehdä hänen kanssaan vielä kerran tuon matkan.

Mustan ja omalaatuisen huumorini tuntevat työkaverit varoittelivat minua ottamasta liian montaa olutta matkalla ja hukkaamasta tätiä. Lupasin, että sellaista ei pääsisi tapahtumaan.

Aikataulu (junan saapumisesta uurnan luovutukseen) oli tiukka. Ehdin juuri ja juuri. En eksynyt, mutta menin vahingossa pidempää reittiä. Stereotyyppinen krematoriovirkailija sytytti kaksi kynttilää korkean pöydän ympärille ja toi uurnan siihen. Ymmärsi sentään poistua hetkeksi, että sain kuivateltua enimmät hiet ja keskityttyä edessä olevaan arvokkaaseen tehtävään.

Kirkonkellot soivat, kun lähdin tädin uurna asianmukaisessa uurnapussissa mukanani kävelemään takaisin asemalle. Istuin hetkeksi hautausmaan penkille ja ajattelin, miten katoavaista kaikki on. Miten elävä ihminen hiipuu hiljaa pois, muuttuu vieraan näköiseksi vahanukeksi arkussa ja tiivistyy lopulta niin pieneksi, että mahtuu puiseen rasiaan. Maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Ikuinen elämän kiertokulku, jossa olemme samanarvoisia kuin hiekka ja ruoho.

Junassa istuin tädin uurna sylissäni. Viereeni tullut nuorehko poika vaihtoi äkkiä paikkaa, kun ymmärsi, mitä kuljetin. Kuolema on joillekin liian pelottava asia. Yhden oluen ja voileivän kävin paluumatkalla ravintolavaunussa nauttimassa. Tädin jätin paikalleni ja pyysin mielessäni anteeksi, että en ollut hänen laillaan absolutisti.

Uurna pääsi viikoksi tädin kuvan viereen pianon päälle, josta siivosimme kaikki muut esineet pois. Sieltä uurna matkusti vielä Kauhajoelle, kunnes se laskettiin 1.7 tädn itselleen varaamaan hautapaikkaan, tädin kunnostuttaman rautaristin juureen sankarihautojen viereen. Täti palasi juurilleen 85 maailmalla eletyn vuoden jälkeen. Hän eli hyvän elämän, jossa oli myös kipupisteensä, jotka paljastuivat päiväkirjoista vasta hänen kuolemansa jälkeen.