Olen asunut monessa eri paikassa ja muistan jokaisen. Synnyin alkeellisesti varusteltuun maalaistaloon Kauhajoelle 1960-luvulla. Sähköt oli, mutta tupaan ei tullut vettä. Vesi haettiin karjakeittiöstä, jonka vieressä oli sauna, jota piti lämmittää monta tuntia, että siellä tarkeni pestä. Pyykit pestiin käsin. Ulkohuussissa käytiin vessa-asioilla, kunnes 80-luvun alussa rakennettiin uusi navetta, jonka yhteyteen tuli sauna, suihku ja WC. Se oli juhlaa!

1985 kävin talouskoulun Seinäjoella ja asuin varakkaan pariskunnan yläkerrassa, joka oli vuokrattu kokonaan talouskoulun ja kauppiksen tytöille. Vuokra piti käydä maksamassa käteisellä alakerrassa ja asuntolaan ei saanut tuoda miespuolisia henkilöitä, ei edes sukulaisia.

86 muutin pois kotoa, ensimmäisen exäni lapsuudenkotiin Kauhajokeakin pienemmälle paikkakunnalle Teuvalle. Asuimme yläkerrassa. Alakerrassa asui exäni vanhemmat ja vanhapoikaveli (joka löysi myöhemmin vaimon Pellervo-lehden kirjeenvaihtopalstan kautta). Muuttoni ehtona oli kihloihinmeno, jota exäni vanhemmat vaativat, että eivät naapuritalossa asuvat uskovaiset "tädit" (isännän vanhapoikaveli ja vanhapiikasisko) paheksuisi. Talonväki järjesti kihlajaiset, joissa en tuntenut ketään eikä kukaan puhunut minulle onnitteluja enempää - paitsi Simo Rallin isä, joka kysyi, olenko ollut maatalousoppilaitoksella siivoamassa. Siinäkin talossa oli ulkohuussi ja vanhalle isännälle oli WC-paperirullan vieressä sanomalehtiä  - ei lukemista vaan pyyhkimistä varten. Sauna lämmitettiin kerran viikossa. Olin hikisessä työssä pesulassa ja kävin useasti viikossa uimahallilla peseytymässä, kun isäntäväki ei oikein ymmärtänyt jatkuvaa "lotraamistani". Pyykit pestiin pulsaattorikoneella.

Tuona aikana menin opiskelemaan kirjoittajalinjalle Oriveden opistoon. Viikonloppuisin piti päästä exän luo, vaikka matka kesti junalla ja linja-autolla lähes viisi tuntia. Eräänä sellaisena kertana, kun soitin linja-autoasemalta exää minua hakemaan (siihen aikaan ei vielä ollut kännyköitä, ei ainakaan maalla), hänen äitinsä kertoi tämän olevan tekemässä talokauppoja Kauhajoella. Häntä koipien välissä palasin paikkakunnalle, josta olin nokka pystyssä lähtenyt, kun olin löytänyt "niin hyvän miehen" (ei juonut, ei polttanut). Koska vainajista ei saa puhua pahaa, ei hänestä sen enempää tässä yhteydessä.

Opisto loppui ja olin taas tuuliajolla. Keksin mennä perhepäivähoitajakurssille Seinäjoelle. Toinen vaihtoehto olisi ollut myyjän kurssi, mutta valitsin pph-kurssin, koska se oli lyhyempi. Asuin kurssikeskuksen asuntolassa vastapäätä vanhaa Itikkaa Seinäjoella vanhassa kivitalossa, jonka pesutilat sijaitsi kolkossa kellarissa. (Sitä taloa ei enää ole, se purettiin uusien risteysjärjestelyjen tieltä jo aikoja sitten.) Kurssilla tutustuin Tinttiin, jonka kanssa ystävystyimme ja se ystävyys on kestänyt kummankin muutoista huolimatta läpi vuosikymmenten.

Kurssin aikana erosin. Äitini ei itkenyt eroa, hän itki sitä, että pelkäsi minun muuttavan takaisin kotiin. Se vaihtoehto ei olisi tullut kuuloonkaan, sen verran ylpeä olin. Sain väliaikaisen kämpän vajaaksi vuodeksi yhdestä rintamamiestalosta, jossa asui lisäkseni kaksi opiskelijaa. Minulla oli 13 neliön huone, jonka ovea ei saanut lukkoon. Keittiö, suihku ja wc oli yhteiset. Kävin ostamassa elämäni ensimmäiset huonekalut; 80 senttiä leveän sälepohjasängyn, pienen kirjahyllyn, koulupöydän ja siihen tuolin sekä yhden nojatuolin. Piharakennuksessa oli sauna, mutta en muistaakseni käynyt siellä kuin kerran. Pyykit kävin pesemässä lapsuudenkodissa.

Opiskelun aloittaminen sosiaalialan peruslinjalla syksyllä ja uuden kämpän etsiminen oli edessä kesällä 1988. Pääsin vuokralle osittain halvaantuneen mummon vintille vanhaan kivitaloon, jonka sisäänkäyntiä koristi upeat pylväät. Yläkerrassa oli kaksi huoneistoa. Valitsin sen, jossa oli oma suihku ja pieni keittokomero. WC ja sauna oli alakerrassa ja yhteisiä vuokraemännän kanssa. Asuin siellä 2,5 vuotta. Niihin vuosiin mahtui paljon hyvää elämää, opiskelua, bilettämistä (olin vielä nuori silloin) ja pitkäaikaisen seurustelusuhteen aloittaminen toisen exäni kanssa. Jollain lailla voisi sanoa, että ne vuodet olivat varhaisen aikuisuuteni huolettominta aikaa. Edes se, että vuokraemännällä oli soittokello ja sisäpuhelin, joilla hän hälyytti, jos hänellä oli asiaa, ei stressannut liikaa. Se kuului vuokrasopimukseen. Kerran otimme yhteen, kun minun olisi pitänyt siitä paikasta lähteä häntä ajeluttamaan hautausmaalle, enkä voinut heti lähteä. Huusimme toisillemme ja samantien aloin etsiä uutta vuokrakämppää.

Mitä sen jälkeen tapahtui, sen kerron Muuttoja ja muistoja osa 2:ssa, kun nykyiseltä - ties kuinka monennelta muutoltani ehdin!