Herättyäni yövuorojen jälkeen ajattelin kirjoittaa tänään elämän tarkoituksesta, sattumasta ja kohtalosta, mutta reagoituani tunnetasolla erääseen aivan elämäni kannalta mitättömään asiaan ja katsottuani tallennuksista tanskalaisen dokumenttisarjan "Kielletyt tunteet" kaksi ensimmäistä jaksoa, ajattelin kirjoittaa tunteista yleisellä tasolla.

Ihminen on tunteva olento. Ihminen tuntee iloa ja  surua, vihaa ja rakkautta, mutta myös paljon sellaisia tunteita, joita ei pidetä sopivina. Mustasukkaisuutta, kostonhimoa, kateutta... Mutta myös häpeää, ahdistusta ja kaikkea maan ja taivaan välillä. Tunteet ovat tunteita, ne tulevat ja menevät, eikä ihminen aina ymmärrä, mistä jokin tunne johtuu.

Tunteet ja teot ovat kaksi eri asiaa. Voimme tuomita toisen ihmisen teon, mutta emme tunteita. On sanottu, että kypsä ja mieleltään terve ihminen hallitsee tunteensa. Jokaisella on kuitenkin elämässään kohtia, jolloin tunne on saanut vallan järjestä eikä sitä pysty selittämään.

Varsinkin nuoruudessa tunteet kuohuvat eikä ihmisen kypsyystaso vielä kykene pitämään niitä kurissa. Lapsena ja nuorena ihminen saattaa tehdä monenlaista hölmöä, josta voi olla seurauksia koko myöhempään elämään. Onneksi suurimmalle osalle ihmisistä kantapään kautta kokeminen opettaa, että ei olisi kannattanut ja he ottavat opikseen tekemistään virheistä. Onneksi myös minä, ainakin joskus.

Joskus virheet ovat niin isoja, että niiden vaikutusta myöhempään elämään ei voi koskaan unohtaa. Äärimmäisenä esimerkkinä tästä on henkirikos. Riistettyään toisen ihmisen hengen, normaali ihminen ei voi sitä koskaan unohtaa. Jos ihmisellä on toimiva omatunto, syyllisyys, häpeä ja katumus seuraavat häntä kuolemaan asti. Psykopaatit ja tunnevammaiset ovat asia erikseen. He eivät kykene tuntemaan katumusta vaan oikeuttavat tekonsa erinäisillä tekosyillä.

Tähän kategoriaan en nyt kuitenkaan puutu. Puhun tavallisten ihmisten tavallisista tunteista ja niiden käsittelemisestä. Omistamisenhalu, mustasukkaisuus ja kateus ovat tunteita, jotka ilmenevät jo lapsilla. Lapsi voi olla mustasukkainen vanhempansa uudelle seurustelukumppanille / puolisolle ja kadehtia kaveria, jolla on parempia leluja. Lapsi voi olla julma ja kostaa. Tässä tarvitaan aikuisia opettamaan tunteiden ja tekojen rajat. Mutta jos ne ovat vanhemmiltakin hukassa, miten he voisivat opettaa niitä lapsilleen.

Huono itsetunto aiheuttaa paljon kateutta ja mustasukkaisuutta. Ihminen, joka ei ymmärrä oman elämänsä ainutlaatuisuutta, vertaa omaa elämäänsä muiden elämään ja kadehtii. Miten saisi ihmiset ymmärtämään, että se, mitä on toisella ei ole itseltä pois. Taloudellinen kilpavarustelu naapureiden kesken on tästä yksi esimerkki symbolinaan usein auto tai muu materia. Ihminen joka käyttää aikaansa kadehtimalla sitä, mitä muilla on ja mitä itseltä puuttuu, tuhlaa omaa elämäänsä. Toistan itseäni, mutta yksi parhaimmista elämänviisauksista, mitä olen kuullut, kuuluu näin: "Älä karehdi ketään, kun et tunne hänen salaista suruaan." Siinä on tiivistetty kaikki olennainen.

Tähän ikään mennessä olen itsekin kokenut monenlaisia tunteita. Olen sortunut mustasukkaisuuteen, kateuteen ja vihaan. Olen tullut siihen tulokseen omalla kohdallani, että mustasukkaisuus kertoo vain omasta huonosta itsetunnosta ja huonommuudentunnosta, varsinkin silloin, kun se ei ole aiheellista. Aiheellinen mustasukkaisuus taas on merkki siitä, että joku on kohdellut minua väärin, loukannut tai käyttänyt hyväksi jollain tavalla. Pettänyt luottamukseni. Aika pitkän elämänkoulun olen käynyt siinä, että olen ymmärtänyt, että näissä tapauksissa vika ei ole aina itsessäni, omassa huonommuudessani vaan siinä toisessa ihmisessä, joka on tehnyt tietoisen ratkaisun esim. olla uskoton tai pettää luottamuksen.

Luottamuksen pettäminen on yksi vaikeimmista asioista omassa elämässäni. Luottamuksen voi yksi ihminen pettää vain kerran. Ei ole eroa siinä, onko luottamuksen pettäjä ystävä vai seurustelukumppani - molempien petoksien kohteeksi joutuminen tuntuu yhtä kipeältä. Itsessäni olen tällaisen tapahtuman jälkeen joutunut kohtaamaan vihaa ja kostonhalua, jotka pitkittyessään ovat tehneet hallaa ainoastaan itselleni. Ystävän pettämäksi olen joutunut kaksi kertaa, nuoruudessani ja runsas viisi vuotta sitten. Parisuhteessa olen tullut petetyksi konkreettisesti yhden kerran ja se onkin ollut pitkäaikaisempi toipumisprosessi (johon palaan myöhemmissä blogeissani).

Joku viisas (siteeraan mielelläni viisaita ihmisiä) on joskus sanonut, että niin kauan kun ihminen tuntee vihaa toista ihmistä kohtaan, hänellä on myös tunteita tätä kohtaan tai jokin asia, joka siinä suhteessa on jäänyt käsittelemättä. Olen valmis allekirjoittamaan tämän. Kuten myös sen, että viha syö ihmistä sisältäpäin ja siitä olisi hyvä päästä eroon. Osa heistä, jotka eivät pääse vihastaan eroon, ajautuvat äärimmäisiin tekoihin - joista saamme lukea iltapäivälehdistä. Vaikka viha olisi oikeutettuakin (esim. hyväksikäyttötapauksisssa) siitä on eniten haittaa vihaajalle itselleen.

Minäkin olen elämäni aikana tuntenut vihaa, jonka perustana on ollut loukatuksi tuleminen. Olen jopa suorittanut pienimuotoisia kostoja, tai sellaisina pitämiäni lapsellisia tekoja nuorempana. Vihassa parasta on vihasta vapautuminen. Tunne, kun toisen ihmisen teko ja sitä myöten myös toinen ihminen muuttuu yhdentekeväksi itselle. Vihasta vapautumiseen on liittynyt myös sääliä tuota toista ihmistä kohtaan, koska hän ei kykene ymmärtämään tekonsa seurauksia - miten hyvän ystävän hän on minussa menettänyt. Kuulostaako itserakkaalta, tarkoitus ei ole se. Olen vain oppinut arvostamaan itseäni ja elämääni ja sitä kaikkea, mistä olen sen aikana selvinnyt ja miten pitkälle olen henkisesti päässyt - luottamuksen pettäjien rypiessä entisissä ongelmissaan tai jatkaessaan valitsemallaan tiellä.

Elämän varrella ihmisiä tulee ja menee, sekä yksityis- että työelämässä. Oikeat hyvät ystävät pysyvät vuodesta toiseen, vaikka yhteydenpito olisi harvempaakin. Voi olla, että en ole ollut jonkun ystäväni kanssa tekemisissä vuoteen, mutta kun olemme yhteydessä, jatkamme siitä kuin olisimme nähneet viikko sitten. Se on sitä oikeaa ystävyyttä, joka perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Jotkut ihmiset jättävät jäjlen, joka kirvelee vielä vuosienkin päästä. Toisten nimiä ei edes muista, vaikka kasvot ovat tutut.

Toinen lainaamani viisaus kuuluu jotenkin näin: Elämä antaa jokaiselle polkunsa varrella juuri sellaiset ihmiset, joita kukin tarvitsee päästäkseen eteenpäin kehittyäkseen ihmisenä. Ei elämä ole pelkkää onnellisuutta ja onnistumisia, me tarvitsemme niitä pettymyksiäkin ja negatiivisia kokemuksia kasvaaksemme ihmisenä. Kokemuksia, joita tuottavat myös toiset ihmiset, ei pelkkä elämä itsessään. Esim. työkavereita emme voi valita (tämä ei ole nyt teille, rakkaat nykyiset työkaverit), mutta sen voimme useimmiten valita kenen kanssa haluamme olla yksityiselämässämme tekemisissä.

Olen oppinut karsimaan elämästäni sellaiset ihmiset, jotka ovat ns. energiasyöppöjä. Ihmiset, jotka eivät anna minulle mitään, ottavat vain ja saavat tuntemaan tapaamisen jälkeen oloni hyvin uupuneeksi. Koen, että tämä on tervettä itsesuojeluvaistoa. Olen myös hyväksynyt sen, että AINA tulee olemaan ihmisiä, jotka ovat kauniimpia, hoikempia, rikkaampia, menestyneempiä, suosituimpia kuin minä. Mutta myös niitä, jotka ovat siellä toisessa ääripäässä, joilla on moni asia heikommin kuin itselläni. Olen tyytyväinen omaan elämääni, vaikka olenkin lihava, laiska ja asuntovelallinen, ajan vanhalla autolla ja kulutan vaatteet loppuun. Kovin juttu, minkä olen hyväksynyt, on se, että myös minä voin olla jollekulle sellainen ihminen, josta ei pidetä, jota inhotaan tai jonka kanssa ei haluta olla missään tekemisissä. Se on elämää se.