(Kuva OP-koti)

Vuosi on jo pitkällä. Helmikuussa olin laihdutusleikkauksessa ja maaliskuussa saatiin vanha koti tyhjäksi ja myyntikuntoon, kiitos Onni kotisiivous-palvelulle. Kaksi julkista näyttöä ja yksi yksityisnäyttö on jo ollut. Asunto on muuten hyvässä kunnossa, mutta muutama seinä kaipaa tapetointia. Niissä on elämisen jälkiä. Itseäni harmittaa joulukuussa lumenauraajan runnomat rappuset, joita ei ole vielä korjattu. Aurauksesta vastaava taho on luvannut korjata ne, kun lumet ja jäät sulaa. Vielä on hiukan lunta ja jäätä rappusten ympärillä. Rappuset on siis vinossa ja ihan varmasti jokainen näytössä käynyt on kiinnittänyt siihen huomiota. Harmittaa, jos se hidastaa asunnon kaupaksi menoa. 

Meidän tuleva kesä on nimittäin kiinni siitä, että asunto saadaan myytyä. Se on ainoa keino päästä veloista ja suunnitella elämää eteenpäin. Jos asuntoa ei saada myytyä ennen kesää, voidaan unohtaa kaikki kesälomasuunnitelmat. Tällä hetkellä tilistä ei paljon jää käteen laskujen ja lainanlyhennysten jälkeen. Ruokaan menee huomattavasti vähemmän, kun syömäni määrät ovat aika pieniä. Kun asunto saadaan myytyä, saadaan molempien kaikki velat pois ja ehkä hiukan jää säästöönkin. Olen luvannut maksaa isännän velat ja hän maksaa ne minulle takaisin ajan kanssa ilman, että pankki vetää välistä. Mutta huomattavasti enemmän itselläni on velkaa.

Asunnon myynti ja vuokralla asuminen mahdollistaa inhimillisen elämän ilman jatkuvaa yöunien menettämnistä sitä miettiessä, että miten saa kaikki laskut ja velanlyhennykset hoidettua. Kun maksetaan vuokra puoliksi, molemmille jää sen jälkeen vielä reilusti elämiseen ja ehkä säästöönkin pahan päivän varalle. Koska käärinliinoissa ei ole taskuja, en näe mitään järkeä maallisen omaisuuden haalimisessa. Kunhan saa laskunsa hoidettua ja ostettua välttämättömät ja tarpeelliset jutut - se riittää. Kaikki muu on extraa. 

Monelle omistaminen on itseisarvo. Olen nyt kokeillut sitä ja todennut, että se ei ole sen arvoista, jos sen vuoksi pitää elää kädestä suuhun. Surutyön vanhasta kodista luopumiseen olen jo tehnyt. Toivon vain, että vanha koti löytää sellaiset omistajat kuin itse aikoinani olin - että ensi käynnillä tuli tunne, että voisiko tämä olla minun  koti. 

Heinäkuussa tulee kaksi vuotta liikkumista kyynärsauvojen kanssa. Painonpudotus ei ratkaise yksistään sitä ongelmaa, mutta mahdollistaa aikanaan sen, että pääsen lonkkaleikkaukseen, jonka jälkeen voin ehkä jättää pikkuhiljaa kepit pois. Siihen menee kuitenkin vielä aikaa. Kun olen kaksi vuotta jaksanut kulkea keppien kanssa, jaksan ehkä vielä kolmannenkin. Se hiukan surettaa, että en ehkä jaksa järjestää aviomieheni 60-vuotisjuhlia kotona, Mutta siihenkin on muutama vaihtoehtoinen suunnitelma. Jos asuntokaupat toteutuu lähiaikoina, voidaan pitää juhlat muualla. Toinen vaihtoehto on siirtää juhlia siihen asti, että asunto on saatu myytyä. Omat 60-vuotisjuhlat siirtyy joka tapauksessa ensi vuoden puolelle, kun jouluna ei kukaan ehtisi tulla. 

Tuntuu kyllä kummalliselta olla tämän ikäinen. Kroppa on kyllä raihnainen, mutta mieli laahaa biologisen iän jäljessä. Joskus olo tuntuu "vanhalta", joskus taas huomattavasti ikätovereita henkisesti nuoremmalta. Vapaaehtoinen lapsettomuus on säilyttänyt jonkinlaiosen tyttöyden, kun äitinä oleminen  on jäänyt välistä. Silti oli melko hämmentävää, kun yksi entinen asiakas sanoi, että olen äidillinen. Mutta ehkä se johtui siitä, että hänen äitinsä ei sitä ollut. Ehkä hän näki minussa jotain sellaista, jota olisi omalta äidiltään kaivannut. Ja sen tiedän, että olin exäni lapsille parempi "äitipuoli" kuin nykyinen. Ja kehtaan sanoa sen ääneen. Toki kovin hyvä äitipuoli en ole ollut nykyisen aviomieheni lapsille, mutta ehkä hekin selviävät siitä ilman traumoja. 

Tämä talvi on tuntunut jumalattoman pitkältä. Olen odottanut jo kauan kevättä, joka antaa odottaa itseään. Olen ensi kesänä - ja jo nyt - kevyempi kuin vuosiin. Voin jopa laittaa suureksi jääneitä vaatteita kirpparille ja mahdun niihin, jotka ovat odottaneet kaapissa vuosia. Kun rahatilanne paranee, ostan myös uusia, koska en ole niitä pieneksi jääneitä kovin montaa säästänyt. Ehkä vielä vuoden sisällä näen sen ihmeen, että voin ostaa muitakin kuin XXXL-kokoisia vaatteita. Sitä odotellessa.