(Kuva Pixabay)

Joku saattaa ajatella, että olen - jälleen kerran luovuttanut ja antanut periksi, kun en ole neljään kuukauteen kirjoittanut tänne mitään. Ilokseni voin kertoa, että näin ei ole tällä kertaa käynyt. Loppuvuosi oli raskas ja selviytymistä pimeydestä ja kaamoksesta päivä ja viikko kerrallaan. Paino jumitti. Joulun molemmin puolin pidetty loma palautti voimat ja sai unohtamaan kaikki stressin aiheet hetkeksi. Olimme jälleen kerran Kuusamossa, jo neljättä kertaa. Tuli herkuteltua, myös suklaata, mutta mopo ei lähtenyt käsistä.

Vuosi vaihtui ja vasta viikon työrutiinin palaamisen jälkeen uskaltauduin vaa´alle. Yllätys oli, kun plussakiloja ei ollut tullut enempää kuin jokunen 100 g. Sain kutsun työterveystarkastukseen ja muut labrat olivat ok, mutta 2/4 kolesteroliarvosta oli hiukan koholla. Se ei kuitenkaan ollut hälyttävää, koska hyvän kolesterolin määrä oli ok. Lääkärillä pitää vielä käydä näyttämässä vanhat sydänkäyrät, että hän voi verrata, onko ne yhteneväiset uusimpaan, kun jotain poikkeavaa näkyi.

Koska keskussairaalasta ei ole kuulunut mitään, soitin ja kysyin missä mennään laihdutusleikkauksen suhteen. Polulla olen ja niiden 60 joukossa, jotka ovat jonossa leikkaukseen. Henkilökuntapulaa on ollut prosessin eri vaiheissa ja tällä hetkellä kutsutaan polun ensimmäiseen vaiheeseen niitä, joiden lähete on mennyt keskussairaalaan vuoden 2022 alkupuolella. Eli ennen syksyä ei kannata odottaa kutsua. Hyväksyn sen. Pääasia, että lähetteeni on hyväksytty ja olen polulla. Kun olen 58 vuotta elänyt itseni ja oman painoni kanssa, on vuosi pari loppujen lopuksi aika lyhyt aika. Vaikka olen kärsimätön luonne, nyt jaksan odottaa, koska tämä on viimeinen mahdollisuus. 

Kävin uniapneahoitajalla sovittamassa uusia maskeja, kun käyttämääni maskia ei ole hoitotarvikejakelusta saatavissa tällä hetkellä. Aamulla kävin puntarissa ja yllätys, yllätys, - 20 kg on mennyt rikki. Olen jatkanut sinnikkäästi hyväksi toteamallani ruokavaliolla. Aamupala kotona, töissä rahka ja omena ruokatunnilla ja iltapäivällä ateriakorvikesmoothie tai -patukka ja hedelmä. Ns. lämmin ruoka sitten kotona töistä tullessa, jolla pärjää useimmiten koko illan. Viikonloppuisin vähän rennommin ja joskus myös suklaalevy, jota en syö kerralla vaan jaan 2-3 päivään. 

Nyt odotan eniten kevättä ja lumien sulamista. En siksi, että en pitäisi talvesta, mutta liikkuminen keppien kanssa on sellaista köpöttelyä ja liukastumisen varomista. Kerran lensin oikein kunnolla kumoon kotipihalla täistä tullessa. Onneksi mies oli kotona ja soitin häntä auttamaan, kun en nivelrikon vuoksi pääse ylös, jos tantereeseen leviän. Otin tukea jakkarasta ja mies auttoi toisesta käsivarresta minut ylös. Ei käynyt kuinkaan, paitsi että melkein kaikki vaatteet kastui. Odotan niin lenkkarikelejä!

Isompi unelma on vielä leikkauksen jälkeen lähelle normaalipainoa tai lievää lihavuutta pääseminen, jotta jaksaisin kuntouttaa itseäni niin paljon, että pääsisin joko lonkkaleikkaukseen tai keventyneen olemuksen ja parantuneen kunnon myötä eroon kepeistä. Yritän myös tässä polulla etenemistä odotellessani vähentää kiloja, mutta en tee sitä pipo tiukalla. Tällä kertaa on varma ja vahva tunne, että tämä päätös ja suunnitelma pitää. Paluuta entiseen liialliseen ruoan ja herkkujen ahtaamisen ympärillä pyörivään elämään ei enää ole.