Selatessani herättyäni FB-sivuani, kavereideni päivityksiä ja sanomalehtien nettisivuja, huomasin, että tänään on taas se päivä, jolloin ihmisten verotiedot julkaistaan kaiken kansan nähtäviksi. Tämä on täysin käsittämätön ilmiö, jota olen ihmetellyt lapsuudestani asti. 70-luvulla ilmestyi painettu julkaisu verotustiedoista ja meidät peruskoulun ala-astelaiset laitettiin sitä myymään ovelta ovelle. Sillä oli muistaakseni joku nimikin - "verokalenteri", mutta se tunnettiin yleisesti "juorukalenterina".

En vieläkään ymmärrä, miksi ihmisiä kiinnostaa niin paljon toisten ihmisten, tavallisten kansalaisten tai julkisuuden henkilöiden, tulot, maksamat verot ja omaisuus. Näillä tiedoilla myydään iltapäivälehtiä ja jopa tasokkaammatkin päivälehdet hehkuttavat verotustiedoillaan. Suurimpituloiset / varakkaammat on listattu kunnittain / kaupungeittain verotustietojen perusteella. Jokin nettipalvelukin on vissiin olemassa, josta saa urkkia naapureiden tai työkavereiden verotustietoja.

Hohhoijaa! EVVK, kuten nuoriso sanoisi, ei voisi vähempää kiinnostaa. Ymmärrän, että ihminen on utelias olento luonnostaan, mutta mitä ko tietojen saaminen ketään hyödyttää. Jos arvelisin tietojen hankkijoiden motiiveja niin ensimmäisenä tulee mieleen KATEUS. Halu verrata, tienaako itse vai naapuri enemmän. Halu kadehtia rikkaita ja runsaasti tienaavia, mutta myös halu pilkata niitä, jotka eivät virallisesti tienaa juuri mitään / omista mitään. Meidän tavallisten pienituloisten tavisten nimiä ei niiltä listoilta löydy, mutta julkisuuden henkilöitä niihin on kyllä listattu, vaikka tuloja ei olisi lainkaan.

Muistan aina aforismin "Älä kadehdi ketään, kun et tiedä hänen salaista suruaan". Tuon kirjoittajaa en tiedä, mutta muistutan itseäni aina tuosta, jos huomaan itsessäni / kanssaihmisissä kateuden poikasia tai suurempia möykkyjä. Mitä toisten ihmisten kadehtiminen hyödyttää ketään. Aina on itseä varakkaampia, mutta myös varattomampia, itseä kauniimpia, hoikempia, menestyneempiä, mutta myös itseä vähemmän kauniita, enemmän lihavia, heikommin elämässään pärjääviä.

Ja mikä on lopultakaan se mittari. Kaikki me tänne synnytään ja kaikki joskus kuollaan. Ikää tulee koko ajan lisää, ihminen vanhenee, mitään täältä ei saa mukaansa. Toiset menestyy taloudellisesti, toiset ammatillisesti, joillakin menee koko elämä päin peetä. Ihminen voi olla hyvin varakas ja silti hyvin onneton. Toinen voi elää vaatimattomissa olosuhteissa, tulla toimeen vähällä ja olla hyvin onnellinen elämässään. Kaikella on aina kääntöpuolensa. Julkista työtä tekevät, esim. urheilijat, laulajat, poliitikot ovat joutuneet tekemään työtä ja uhrauksia uransa eteen. Urheilumenestys ei tule ilmaiseksi, se vaatii kovaa harjoittelua, kurinalaisuutta ja hiukan lahjakkuuttakin. Samoin laulajan ura - jos haluaa elää pitkään eikä kuolla alle viisikymppisenä runsaan alkoholinkäytön aiheuttamiin sairauksiin. Politiikan huipulla työskentelevät menettävät yksityisyytensä ja ovat koko ajan median ja kansan armottoman suurennuslasin alla. Pienestäkin erehdyksestä voi koko ura ja asema olla uhattuna.

Ajattelevatko ne ihmiset asioiden toista puolta, joiden tämän päivän kohokohta on julkisten verotustietojen lukeminen silmät kiiluen ja kateudesta vihreänä. Luulen, että eivät. Siksi ehdotankin, että tämän päivän voisi nimetä viralliseksi SUOMALAISEN KATEELLISUUDEN PÄIVÄKSI ja nostaa lipputankoon vaikka sadan euron setelistä suurennettu lippu. Ai niin, en ole muuten ihan varma, onko sadan euron seteleitä edes olemassa... Sen verran harvoin niitä on lompakkooni eksynyt ja tuo muistikin tuppaa näin iän myötä huononemaan... ;)