(Seinäjoki 30.4.2021 Kuva Ancela P.)

Yli vuosi on vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut tänne jotakin. En ole vielä dementoitunut enkä unohtanut blogieni olemassaoloa, elämä on vain pyörinyt eteenpäin eikä kirjoittamiselle ole ollut tilaa. Vuoden 2020 syksy oli itselleni monella tapaa raskas. Kun sain vakituisen työpaikan tammikuussa 2020, minulla ei ollut kesällä kuin viikko lomaa. Joulukuussa lomailin ja lomalta palattuani aloitin tämän vuoden paljon paremmissa tunnelmissa.

Koronakevät jatkui toista vuotta. Omaan elämään se ei päällisinpuolin kovin paljon vaikuttanut. Maskien käyttöön töissä piti tottua jo syksyllä. Elämä meni eteenpäin kodin, työpaikan ja pakollisen asioinnin välillä. Ensimmäiset rokorukset haettiin heti, kun siihen oli mahdollisuus. Kun tällä ikää viihtyy paremmin kotona kuin bilettämässä, ei menomestojen hiljaisuuskaan aiheuttanut minkäänlaista ahdistusta.

Jouluna 2018 toteutimme avomieheni kanssa pitkäaikaisen haaveemme mennä joulunviettoon pohjoiseen. Tuolloin olimme Pyhällä ja avomieheni kosi minua romanttisesti. Hän kirjoitti vaaleanpunaisiin sydämiin lauseita siitä, mitä merkitsen hänelle ja piilotti niitä ympäri mökkiä. Yhdessä sydämessä luki "Kultaseni, tuletko vaimokseni?" Ajankohdasta emme tuolloin vielä päättäneet mitään. Vuonna 2019 työt loppui hetkellisesti, kun sijaisuuteni päättyi ja taloudellisesti oli tiukkaa. Asian toteutus jäi odottamaan parempia aikoja.

Sain vakipaikan ja sitten tuli korona. Vuoden vaihteessa päätimme toteuttaa asian. Monen vaihtoehdon jälkeen valitsimme päiväksi vappuaaton 2021. Olimme yhtä mieltä siitä, että asia toteutettaisiin salassa. Avomieheni ei kuulu kirkkoon, joten maistraatti oli ainoa vaihtoehto. Ystäväpariskunnan pyysimme todistajiksi. Vihkimisen jälkeen kävimme nelistään syömässä ja sen jälkeen lähdimme hotelliviikonlopun viettoon Tampereelle Torni-hotelliin. 

Rouvana oleminen on mukavaa. Meillä molemmilla on nyt jotenkin turvallisempi olo. Halusin pitää oman sukunimeni, koska mieheni on ollut kahdesti aiemmin avioliitossa ja Ex-Rouvia on jo kaksi, Ykkösexä ja Kakkosexä. Pakko käyttää noita nimityksiä, kun molemmilla on vielä sama etunimi ja sukunimi. Ymmärrettävistä syistä en halunnut kolmanneksi Rouva X:ksi. 

Kesäkuussa saimme toiset rokotukset ja heinäkuussa teimme muutaman päivän reissun Tukholmaan. Ensimmäisen yön yövyimme Turun Kakolassa, jonne on tehty hotelli. 30 asteen helteessä huoneessa oleva ilmalämpöpumppu takasi ihanan viileät ja rauhalliset yöunet. Aamulla lähdimme laivalla Tukholmaan, jossa yövyimme Värtahamnen satamassa olevassa Ariadne-hotellissa. Päivällä teimme autolla saaristokierroksen mm. Vaxholmin ja Tyresön kautta ihaillen upeita maisemia. Suomeen paluu onnistui nopeasti ja sujuvasti koronarokotustodistusta ja henkilökorttia näyttämällä. 

Pidin ensimmäistä kertaa elämässäni neljän viikon kesäloman. Jo viimeisellä lomaviikolla totesin, että oikeastaan on ihan kiva palata taas töihin. Mieheni oli poikiensa kanssa omalla kesälomareissullaan Sallassa. Totesin, että pitkä loma ei sovi minulle, rytmi menee sekaisin enkä saa yhtään sen enempää aikaiseksi tekemättömiä kotihommia. 

Syksyllä mietin elämääni ja sitä, mikä on oikeasti tärkeää. Ykkössijoille menee terveys, parisuhde, koti ja kirjoittaminen. Näihin aion tulevaisuudessa panostaa. Se merkitsee vähemmän tärkeistä asioista luopumista. Tein sen päätöksen, että koronaepidemian alkamisen jälkeen kohta kaksi vuotta jäissä olleet keskeneräiset YAMK-opinnot saa jäädäkin kesken. Voimavaroja opintojen loppuun suorittamiseen ei ole. Oma työni on se, mihin haluan panostaa ja mitä haluan kehittää. 

Irtisanouduin myös yhdestä vapaaehtoistyöstä, jossa olen ollut sen eri muodoissa usean vuoden ajan. Siinä mukana oleminen alkoi ottaa enemmän kuin antaa. Totesin, että "sota ei yhtä naista kaipaa" ja että nyt on aika mennä eteenpäin. Jatkossa aion panostaa enemmän siihen, mikä on jäänyt usean vuoden ajan muun toiminnan varjoon eli kirjoittamiseen. Kun olen työssäni paljon ihmisten kanssa tekemisissä, huomaan, että kaipaan iän myötä enemmän introverttejä harrastuksia. Joka paikassa ei ole pakko olla mukana, jos se ei ole sitä mitä oikeasti haluaa.

Nyt joulun lähestyessä voin kertoa, että en ole laittanut tikkua ristiin jouluvalmisteluiden eteen. Ei ole vaihdettu jouverhoja eikä lähetetty kortteja. Ei tehty laatikoita eikä leivottu seitsemää sorttia pakastimeen. Samat sotkut on kaapeissa ja kaappien ulkopuolella. Meidän joulu odottaa pohjoisessa, jo neljättä vuotta peräkkäin. Siellä saamme viettää omannäköisemme joulun kaikessa rauhassa, lopettaa vuoden ja kerätä voimia tulevaa vuotta varten.

Toivotan teille, jotka luette tätä blogia, oikein ihanaa, turvallista ja omannäköistänne joulua!