(Kuva googlesta)

Näinä päivinä olen seurannut hiukan hämmentyneenä julkisuudessa ja netissä vellovaa keskustelua liittyen rasismiin, fasismiin, väkivaltaan, "Meillä on unelma"-kampanjaan ja kaikkeen ko. asian ympärillä liikkuvaan reagointiin. Olen aina tiennyt, että ihmisiä ja mielipiteitä on erilaisia ja että maassamme on äärioikeistolaista toimintaa, kuten myös kaikkea muuta ns. vastarintaliikettä liittyen eläinten oikeuksiin, ydinvoimaan jne.

Itsekin olen elämäni varrella kannattanut eri asioita. Nuorena (80-luvulla) piirsin rauhanmerkin farkkuihini, mutta myöhemmin (90-luvulla) olen osallistunut useammalle maanpuolustuskurssille. Olen joskus ollut ehdokkaana kunnallisvaaleissa, mutta en ole minkään puolueen jäsen. Eri vaaleissa olen äänestänyt eri puolueita ja henkilöitä. Ja vaikka sijoittuisinkin mielipiteiltäni johonkin ryhmään, en slti ole valmis allekirjoittamaan minkään ryhmän kohdalla kaikkia asioita.

Itselläni ei ole henkilökohtaisesti tarvetta kuulua minkään ryhmän etujoukkoihin, mutta haluan olla puolustamassa itselleni ja omalle maailmakuvalleni tärkeitä asioita. En ole kukkahattutäti, mutta en myöskään näe maailmaa mustavalkoisena. Kaikissa asioissa on useampi puoli. Jokaista tapausta pitäisi tarkastella yksilökohtaisesti, ei niin, että joku on pelkästään hyvä tai paha.

Arvostan maatamme, sen itsenäisyyttä ja sitä, mitä esi-isämme ovat tehneet maamme itsenäisyyden eteen. Olen onnellinen, että saan elää vapaassa maassa, äänioikeutettuna ja tasa-arvoisena maan kansalaisena ilman, että joutuisin pelkäämään tulevani kauppareissulla ammutuksi. Vaikka tiedän, että maassamme on ihmisiä, joiden toimeentulo ja osallisuus on todella heikko, olen silti sitä mieltä, että kokonaisuutena Suomessa on paljon parempi elää kuin monessa muussa maassa.

En hyväksy väkivaltaa enkä sitä, että mihinkään ryhmään osoitetaan sitä vain siksi, että he ovat erilaisia. Toivotan maahamme tervetulleeksi jokaisen, joka on valmis opettelemaan ja omaksumaan ne lait ja säännökset, joiden mukaan maassamme eletään. Ymmärrän kulttuurien erovaisuudet, mutta silti pitäisi elää maassa maan tavalla. Myös meidän ns. kantaväestön. En hyväksy raiskauksia, naisten ja lasten pahoinpitelyitä, terrori-iskuja enkä väkivaltaa. En meidän suomalaisten enkä muualta tänne tulevien tekeminä.

Kuulun kirkkoon ja minulla on oma henkilökohtainen uskoni. En koe tarpeelliseksi tyrkyttää sitä muille. Fundamentaalisuutta vieroksun. En ymmärrä sitä, miten enemmistöltä voisi olla pois jotain sen takia, että vähemmistöön kuuluvat nais- ja miesparit saisivat lain ja verotuksen edessä samanarvoisen kohtelun. Lasten asemassa tärkeintä on mielestäni se, että heillä on ympärillään rakastavia ja kannustavia ihmisiä, sukupuolesta riippumatta. En ole huolissani sateenkaariperheen lapsista. Paljon enemmän huolestuttaa lapset, joiden toinen biologinen vanhempi ei halua olla missään tekemisissä lastensa kanssa. Se jättää tosi syvät haavat. Tiedän monta esimerkkiä.

Mielipiteissänikin olen oman tieni kulkija. En sovi mihinkään muottiin. Ehkä osaksi siitä johtuu ajoittainen tarve erakoitua ja se, että en aina jaksa tyhjänpäiväistä jauhamista asioista, joilla ei loppujen lopuksi ole maailmankaikkeuden perspektiivissä mitään merkitystä. Tällaisia ajatuksia täältä Kuusamon lomaviikolta tänään.