Edellinen 9-osainen pala elämästäni oli sen verran rankkaa kirjoitettavaa, että nyt on pakko vähän keventää. Jonkin verran kiitosta olen saanut rohkeudesta ja avoimuudestani, mutta tiedän, että on myös niitä, jotka pyörittelevät silmiään eivätkä ymmärrä, miten uskallan / kehtaan kirjoittaa niin henkilöjohtaisista asioista julkisesti. Kukin elää tavallaan ja valitsee itse, mitä paljastaa. Kun on tottunut siihen, että teit sitten niin tai näin, aina on niitä, jotka eivät ymmärrä. Ja mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän välittää itselleen yhdentekevien ihmisten mielipiteistä.

En tiedä, seuraako tämän jutun päähenkilö blogiani, mutta saatan kuvitella, että jos seuraa, hän on jo kauhulla odottanut, koska kirjoitan hänestä. En kirjoittaisi, jos hän olisi yhä ystäväni eikä olisi pettänyt luottamustani rumalla tavalla.

Tämä juttu alkaa kevättalvella 2002 tai 2003, kun olin sinkku ja haku päällä. Hän vastasi ilmoitukseeni, kertoi etunimensä ja työpaikkansa. Salapoliisityön avulla sain pian hänen koko nimensä selville. Kirjoittelimme muutaman kerran. En muista, soittelimmeko, mutta joka tapauksessa sovimme tapaamisen päiväsaikaan luonani. Siis ihan oikeasti kahvittelun merkeissä. (Ei siis mitään "päiväkahvittelua" - tämä tarkennukseksi, että ei tule väärinkäsityksiä.)

Hän ei viipynyt kauan, hänellä oli kiire hiihtämään. Sovimme kuitenkin uudesta tapaamisesta siten, että minä laittaisin ruoan ja hän toisi viinin. Hänellä oli aika rajoittunut ruokavalio, joten pähkäilin miespuolisen ruoanlaittomestariystäväni kanssa, mitä voisin tarjota. Taisi olla kanaa, riisiä ja salaattia.

Söimme, joimme, juttelimme. Oli ihan mukavaa. Olin kuitenkin vähän ymmälläni, kun en oikein saanut selville, mitä tämä mies minusta oikein halusi. Yhden asian hän halusi - lainata VHS-kasetin, jolle oli tallennettu vuonna 2000-2001 esitetty ja kuvattu Kauhajoen NeOn-Teatterin näytelmä "Liian paksu perhoseksi", jossa esitin pääosaa eli Kaisua ja jolla olimme olleet myös Seinäjoen Harrastajateatterikesässä.

Se ilta päättyi hiukan nolosti. Hän nukahti ruoan jälkeen nojatuoliin ja lähti herättyään kotiinsa. Tunsin oloni vähän hölmöksi. En olisi uskonut olevani aivan niin tylsää seuraa... Kun sovimme kasetin palauttamisesta, sanoin, että hän voi tiputtaa sen postiluukusta (asuin silloin kerrostalossa). Hän kysyi muistaakseni, että enkö halunnut tavata häntä enää. En muista mitä vastasin, mutta suututti koko mies, kun siitä ei saanut mitään selvää!

Hän palautti kasetin (en kyllä muista miten) ja juttu loppui siihen. Vuoden päästä kohtasin hänet sattumalta erittäin kiusallisessa tilanteessa. Minut oli ylipuhuttu esiintynään ns. juontajana / hauskuuttajana eräässä paikallisessa tapahtumassa, josta minulle maalailtiin hiukan liian suureellisia kuvia. Väkiä piti tulla tuhatmäärin ja kymppiuutisetkin kuvaamaan loppukevennystä.

Se tapahtuma oli katatrofi ja ns. harrastajanäyttelijäurani pohjanoteeraus. Pakkasta oli pirusti, väkeä ja myyjiä kourallinen. Oma "esitykseni" - en ole mikään stand up - koomikko - oli todella surkea. Ainoa uutiskynnyksen ylittävä tapahtuma oli rautakaupan saunarekan putoaminen jäihin, kun kuski ajoi sillä liian lähellä vesirajaa. Ja kuinkas ollakaan - eiköhän tämä vuosi pari sitten tapaamani toimittaja ollut tekemässä siellä juttua. Ja minä olin kauheissa ryysyissä, puettuna hiukan kylähulluksi akaksi.

Voi sitä häpeän määrää! Tapahtuma oli kaksipäiväinen, mutta seuraavana aamuna soitin ja sanoin, että ei minua siellä tarvita. Olihan minulla menossa tärkeämpääkin tekemistä - pakkaamista, kun olin muuttamassa edellisessä 9-osaisessa jutussa mainitun miehen luokse!

Meni vuosi 2004, 2005, 2006 ja sinä iltana vuonna 2007, kun avomieheni kertoi, että naisia on ollut ja paljon, menin kapakkaan ja join pääni täyteen ja lähetin erään tekstiviestin...