(Kuva googlesta hakusanalla sunnuntai, kuvaaja ei tiedossa. Kamera ei ollut työmatkalla mukana, mutta kuvan kaltainen, vielä hiukan sumuisempi oli sunnuntaiaamu töistä kotiin ajellessa.)

 

Tänään muistan pyhittää lepopäiväni, viiden yövuoron jälkeen. Tarjouduin paikkaamaan, koska yövuorot sopii mulle. Pääsääntöisesti. En muista olenko ihan viittä peräkkäin tehnyt, mutta ihmeen kevyesti nämä meni. Kun asukkailla on kaikki hyvin ja uni rauhallista, ehtii tehdä muutakin kuin pakolliset, kuten esim. sulattaa pakastimia.

Minulla on joku intohimo pakastimien sulattamiseen, kuten moneen muuhunkin outoon asiaan. Tykkään leikata nurmikkoa ja haravoida lehtiä syksyllä, vaikka en ole pätkääkään puutarhaihminen. Asunnonkin valitsin osittain sen perusteella, että on mahdollisimman vähän puutarhahommia ja kukkapenkkejä.

Tätä blogia kirjoittaessani soi puhelin ja isäntä soitti pyörälenkiltä. Kumi oli puhjennut ja mies oli pyöränsä kanssa noin 14 km:n päässä kotoa. Myös pyörä piti saada mukaan, joten omalla autollani en voinut lähteä hakemaan. Porrasperäiseen kun on vaikea tunkea fillaria. Isännän farmariin mahtuisi hyvin, mutta se on automaattivaihteinen enkä ole ajanut sellaista kuin kaksi kertaa elämässäni.

Ei muuta kuin autoon istumaan, puhelin käteen ja etäopiskelua automaatin saloihin vaihe vaiheelta. Kirjaimet P, R, N ja D kun eivät vielä ohjeistaneet eteenpäin navigaattorin tavoin. Kun sain auton liikkeelle ja kuvittelin, että vasen jalkani on liimattu auton lattiaan, loppu sujui helposti. En edes töpeksinyt. Aloin jopa pikkuhiljaa ymmärtää isännän intohimoa ohituksiin, kun auto liikkui niin pehmeästi.

(Kuva googlesta)

Vaarallista päästä ajamaan omaa autoa parempaa ajopeliä. Alkaa haaveilla, että mitä jos hamassa tulevaisuudessa hankittavassa (=kun oma ei enää pelitä) autossa olisikin sähkölukot, sähköikkunat, automaattivaihteisto, ilmastointi...

Omituisista intohimoistani piti kirjoittaa... Tai niiden puutteista. Odotan yhä, että alkaisin tuntea intohimoa siivoamista, järjestystä, laihduttamista ja liikuntaa kohtaan. Taitaa olla turha toivo. Toisten intohimoja sen sijaan jaksan ihmetellä. En tarkoita nyt sitä viikon sensaatiomaisinta iltapäivälehden juttua, jossa mies kertoo elävänsä parisuhteessa koiransa kanssa. (Lapsiin ja eläimiin sekaantuminen menee jopa minun arvoliberaalin maailmankatsomukseni yli...)

Tarkoitan uusinta villitystä, aikuisten värityskirjaa, jota tyrkytetään joka tuutista. Se kuulemma rentouttaa ja auttaa purkamaan stressiä. Käsitöiden ja ristikoiden tekemisen sentään ymmärrän luovina ja kehittävinä harrastuksina, mutta että värittäminen jonkun muun kuin lasten puuhana. Onko ihmisten mielikuvitus ja luovuus niin kuihtunut, että on keksittävä keinotekoisia rentoutumiskeinoja, joita ihmiset nopeasti omaksuvat tehokkaan mainonnan ansiosta, koska haluavat olla trendikkäitä.

Älköön kukaan tästä loukkaantuko. Voitte panna sen samaan nippuun älypuhelinvastaisuuteni kanssa. Kalkkis mikä kalkkis.

(Kuva googlesta, yle.fi)

Syksyn tulon aistii jo ilmasta ja aamukasteesta. Myöhään tullut hellekausi hämäsi sen verran ajattelemaan, että on vielä kesä, kunnes yhtenä päivänä havahtui huomaamaan, että puissa on jo keltaisia lehtiä. On syksyn tulosta sitten mitä mieltä tahansa (itse kyllä tykkään) niin yhden turhanpäiväisen valituksenaiheen se poistaa lehtien palstoilta - nimittäin valituksen ruohonleikkuusta.

Ja näitä valittajia riittää; milloin on liian varhaista, milloin liian myöhäistä, milloin väärä viikonpäivä tai väärä sää. Nämä valittajat ovat minäminä-kansaa, jotka närkästyvät siitä, kun heiltä ei kysytä lupaa, heidän vapaapäiväänsä ei huomioida, heidän rauhaansa häiritään moisella räminällä, katkulla ja hienhajulla... Ihmisiä, joilla on aikaa ja energiaa keskittyä naapureiden terkemisiin tai tekemättä jättämisiin oman elämänsä sijasta. Kerrostalo-, rivitalo- tai omakotitalokyttääjiä, jotka ovat saaneet elämässään liian vähän huomiota.

Minä en valita ruohonleikkuusta. En, vaikka olisin juuri päässyt uneen yövuoron jälkeen, kun naapuri käynnistää koneen makuuhuoneen ikkunan alla. Päinvastoin - on rauhoittavaa kuunnella pörinää ja mennä herättyään vetämään henkeensä vastaleikatun ruohon ihanaa tuoksua.

Nauttikaamme syksystä, pienestä tauosta, ennen kuin se taas alkaa - lumenaurauksesta ja hiekoituksesta tai niiden puutteista valittaminen. :)