(Kuva Pixabay)

Tv-mainoksessa sanotaan, että tämä päivä, 12.11 on vuoden harmain päivä. Voisin lisätä tuohon, että tämä aika, marraskuusta talviloman alkuun 22.12, on vuoden ikävintä aikaa. Mikään ei oikein innosta, mieliala on alakuloinen ja väsyttää tavallista enemmän. Tässä ei ole mitään uutta, sama toistuu joka vuosi. Painonhävitysprojekti, josta kerron toisessa blogissani (Pullukkablogi) on varjellut minua siltä, että vaikka konvehtirasiat tuli kauppoihin jo syyskuun lopussa, en ole vielä ostanut yhtäkään. Tämä on poikkeuksellista! 

Se, mistä haluan teille nyt kertoa, liittyy työasioihoin. Työskentelen sosiaalipalveluissa päihdehuollon ohjaajana ja rakastan työtäni - siitäkin huolimatta, että se on välillä aika kuormittavaa. Tai teen siitä itselleni kuormittavaa, kun teen sitä sydämelläni ja haluaisin auttaa asiakkaitani parhaalla mahdollisella tavalla. Hyväksyn reaaliteetit, että en voi kaikkia auttaa enkä raitistaa ja että osa asiakkaista menehtyy päihderiippuvuuden seurauksena. Vastuutan asiakkaita ja jos he päättävät jatkaa päihteiden käyttöä, se on heidän valintansa ja olen sinut asian kanssa.

Suurin kuormittava tekijä työssäni on se, että asiakkaat eivät saa apua terveydenhuollon puolelta. Monella on päihderiippuvuuden lisäksi mielenterveysongelmia, traumataustaa tai ADHD. Kun he hakevat apua näihin terveydenhuollon puolelta, heille sanotaan, että asiakkuutta ei aloiteta ennenkuin he ovat hoitaneet päihdeongelmansa alta pois. Tämä suututtaa niin jumalattomasti! Asiantuntijoidenkin mukaan ihmisen pitäisi saada samanaikaisesti apua sekä mielenterveys- että päihdeongelmaan. Ja jokainen, joka on yhtään asioihin perehtynyt, tietää, että hoitamaton ADHD estää ihmistä pääsemässä elämässään eteenpäin ja lisää riskiä päihteiden käytölle.

Olen tehnyt tätä työtä 5,5 v. Olen mahdollistanut monelle ihmiselle pääsyn asianmukaiseen hoitoon ja olen runnonut itsepäisesti läpi sen, että myös päihderiippuvaisten läheisillä on oikeus saada maksusitoumus läheishoitoon, kuten laki vuodelta 1986 jo säätää. Tätä ei ole useammilla paikkakunnilla toteutettu. Vaikka en yleensä kehu itseäni, tästä olen ylpeä. Riippuvaisen läheisten avun tarve on suuri ja sitä ei useimmiten tunnisteta. 

31.12.2022 nykyinen työnantajani lakkaa olemasta ja 1.1.2023 me kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset siirrymme hyvinvointialueiden palkkalistoille. Meille on sanottu, että työ, asiakkaat ja seinät eivät muutu vaan muutos on lähinnä hallinnollinen. Omalla kohdallani muutos merkitsee oman työni siirtymistä sosiaalihuollosta terveydenhuollon puolelle. Sanon suoraan, että muutos pelottaa hiukan. En tiedä, onko se mahdollisuus vai uhka. Olen sosiaalialan ammattilainen ja ylpeä siitä. Toivon, että voisin muutoksen myötä kyetä vaikuttamaan enemmän siihen, että yhteiset asiakkaamme saisivat apua myös terveydenhuollon puolelta, vaikka heillä olisi myös päihdeongelma. 

Haluan myös säilyttää identiteettini sosiaalialan ammattilaisena. Terveydenhuollon näkökulma on joskus vahvasti medikalisoiva, mutta koen, että sosiaaliala näkee ihmisen enemmän kokonaisuutena; fyysisenä, psyykkisenä ja sosiallisena ulottuvuutena. Vaikka päihderiippuvuus on sairaus, se on myös edelleen sosiaalinen ongelma, joka vaikuttaa lukuisiin riippuvaisen ympärillä eläviin läheisiin ja muihin ihmisiin. Maailmanparantaja-minä ei ole vielä kokonaan kyynistynyt, vaikka toisinaan usko asioiden ja asenteiden muuttumiseen horjuu. Haluan silti olla toiveikas tulevan työnantajan tarjoamien mahdollisuuksien suhteen. Ei ole samantekevää, missä ennen eläkeikää jäljellä olevat työvuoteni vietän. 

Tämä työ on antanut minulle enmmän kuin mikään muu aikaisemmin tekemäni työ. Olen työskennellyt aikaisemmin päiväkodissa, kotihoidossa,  kehitysvammapuolella, mielenterveyspuolella  ja nyt päihde- ja riippuvuustyössä. Minun ei enää tarvitse miettiä, mitä haluan tehdä isona. Tätä työtä haluan tehdä eläkeikään saakka. 

Tätä kaamosta on jäljellä vielä 39 päivää. Sen jälkeen taivaankappaleet muuttavat suuntaansa, alkaa vuoden loppuun kestävä loma ja tieto siitä, että päivä päivältä valon määrä lisääntyy ja elämä voittaa.