(Kuva: I-Mediat) 

Syksyllä 2022 sote-uudistus ja työntekijöiden hyvinvointialueille siirtyminen oli tosiasia ja lähestyi viikko viikolta. Samoin lisääntyi epätietoisuus ja pelko tulevasta, ainakin itselläni. Työntekijöitä infottiin kyllä kiitettävästi yleisellä tasolla, jos itse oli aktiivinen ja seurasi informointia. Ensimmäinen huolestuttava asia oli se, maksetaanko palkat ajallaan. Viereinen hyvinvointialue oli aloittanut jo vuotta aiemmin ja siellä oli ongelmia palkanmaksussa. Suurin huoleni oman työn kohdalla oli se, että olin sosiaalialan ammattilainen ja työskentelin aikuissosiaalityössä päihdehuollon ohjaajana. Meille kerrottiin, että mielenterveys- ja päihdepalvelut siirtyvät sosiaalipuolelta terveydenhuoltoon. Oma työntekijäidentiteettini oli sosiaalipuolella. Miten osaisin sopeutua terveydenhuollon puolelle ja osattaisiinko siellä arvostaa sosiaalialan koulutuksen saaneen työntekijän osaamista?

Huoli oli myös siitä, miten siirto vaikuttaisi työni sisältöön. Olin viranhaltija ja tein asiakkaille päätöksiä eri riippuvuuksien hoidon laitos- ja avokuntoutukseen sekä riippuvaisten läheisille läheiskuntoutukseen. Päätöksenteko-oikeus mahdollisti asiakkaiden nopean ja joustavan hoitoon pääsyn - akuutissa tilanteessa vaikka samana päivänä. Kun terveydenhuollon puolella ei tehty viranomaispäätöksiä, miten asiakkaiden hoitoon pääsy jatkossa? Menisikö päätöksenteko johonkin työryhmään, joka ei olisi edes nähnyt asiakasta ja asiakas joutuisi odottamaan ties kuinka kauan, mikä taas saattaisi vaikuttaa siihen, että asiakkaan hoitomotivaatio haalistuisi ajan myötä ja hän palaisi tuttuun ja turvalliseen riippuvuuskäyttäytymiseen? Pahinta oli se, että kukaan ei oikein osannut vastata näihin kysymyksiin. 

Vuodenvaihde lähestyi ja ennen joulua jäin perinteiseen tapaani vuosilomalle, mikä ei ollut koskaan mahdollista vuorotyössä. Työhön palatessani jännitin, miten kaikki ohjelmat toimii. Hyvin toimi - kunnes parin päivän jälkeen huomasin olleeni asiakastietojärjestelmän vanhemmassa versiossa. Ei siinä auttanut kuin naputella kaikki uudelleen oikeaan versioon. Tyoajanseurantajärjestelmä Timeconin piti tulla käyttöön tammikuussa sekä tietokoneille että kännyköihin. Isoissa työpisteissä joillakin oli jo seinässä oleva leimauslaite. Meitä ohjeistettiin tekemään työaikaleimauksista exel-taulukkoa. Sitä sitten tehtiinkin melkein 4 kk huhtikuun loppupuolelle ennenkuin Timecon tuli käyttöön. Siinä vaiheessa ei ollut hajuakaan, paljonko minulla on plussaa tai miinusta. Itse laskeminen oli toivotonta. Itse asiassa vasta tällä viikolla saldo tuli ajan tasalle - kiitos esimiehen oikaisupyynnön. Kaikilla ei varmaan ole vieläkään.

Takaisin tammikuuhun. Palkka tuli ajallaan, mutta lisät puuttui. Asia kyllä korjattiin kiitettävän nopeasti ja sen jälkeen ei mitään ongelmia omalla kohdallani palkan saannissa ole ollut. Helmikuu oli hiljaista aikaa, asiakkaidenkin osalta. Tuntuu, että ihmiset eivät oikein tienneet, mitä palveluja on mistäkin saatavissa. Hyvinvointialueen nettisivut päivittyivät tosi hitaasti ja kunkin paikkakunnan palveluja oli vaikea löytää. Uuden esimiehen nimi oli tiedossa jo vuodenvaihteessa, mutta vasta maaliskuussa "meidän tiimi" kokoontui ensimmäisen kerran. Olimme nyt MiePä, johon kuului psykiatrisen poliklinikan henkilökunta, terveyskeskuksen depressio-, psykiatrinen- ja päihdesairaanhoitaja, psykiatrisen tukipisteen sairaanhoitajat ja ohjaajat, päihteettömän tukipisteen ohjaaja ja me kaksi päihdehuollon ohjaajaa. Esimieheksi oli nimetty psykiatrisen poliklinikan osastonhoitaja. Osa ennestään tuttuja, mutta paljon uusia kasvoja. 

1.4 sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmä siirrettiin kokonaan uudelle alustalle. Täytyy sanoa, että se on kyllä monimutkaisin ja hankalin kaikista järjestelmistä, mitä olen työurani aikana käyttänyt. Helpotus oli suuri, kun sain tiedon, että me sosiaalihuollosta terveydenhuoltoon siirtyneet tulemme jatkossa kirjaamaan terveydenhuollon potilastietojärjestelmään. Se oli niin helppokäyttöinen, että opin sen päivässä muutaman erehdyksen kautta. Sosiaalihuollon järjestelmässä teen ainoastaan päätöksiä ja maksusitoumuksia asiakkaille. Ajattelisin, että jossain vaiheessa käytäntö kehittyy niin, että maksusitoumukset voidaan tehdä terveydenhuollon puolella. Mutta se vaatii varmaan lakimuutoksia. Byrokratia kun on niin kankeaa ja hidasta. Itselleni ei ole väliä, kummassa järjestelmässä työtäni teen. Pääasia on se, että asiakkat (en osaa vieläkään sanoa potilaat) ja heidän läheisensä pääsevät jatkossakin tarvitsemaansa hoitoon. 

Mitä pidemmälle vuosi kuluu, sitä onnistuneempana asiana pidän oman työni terveydenhuollon puolelle siirtymistä. Saan työskennellä tosi hyvien tyyppien kanssa, joista osa on tuttuja jo aikaisemmalta työuraltani. Vaikka aluksi pelkäsin, miten tulen ymmärretyksi terveydenhuollon puolella, niin kokemukseni ovat miltei poikkeuksetta positiivisia. Yhteistyö uuden esimiehen kanssa sujuu erinomaisesti ja ammatillinen arvostus on molemminpuolista. Se ei ole muuttunut miksikään, että olen joskus eri mieltä muiden ammattilaisten kanssa siitä, miten jonkun yksittäisen asiakkaan asiaa / tilannetta tulisi hoitaa. Koen, että minun tehtäväni on pitää joissakin tilanteissa asiakkaan puolta, jos koen, että asiakkaan / potilaan oikeudet ei toteudu. Tässä olen ollut muutaman kerran ehkä liiankin intohimoinen, mutta minkäs sille voin, että teen tätä työtä suurella sydämellä. Yritän silti ottaa opikseni ja harkita sanomisiani hiukan tarkemmin, koska hyvin sujuva yhteistyö on aina asiakkaan edun mukaista. 

Viisi vuotta tässä työssä tuli täyteen. Tykkään edelleen työstäni ja toivon voivani saada tehdä sitä eläkeikään saakka eli reilut 7 v. Hyvinvointialueilta vaaditaan isoja säästöjä. Toivon, että se ei heikennä ihmisten hoitoon pääsyä ja avun saamista. Kun uusia käytäntöjä ajetaan työntekijätasolle, toivon, että asioiden suunnittelijat ja niistä päättävät kuulisivat myös meitä kentän työntekijöitä. Me näemme ensi kädessä sen mikä toimii ja mikä ei. Digitalisaatio on trendikäs sana ja sen avulla toimivat palvelut hyödyllisä niille, jotka niitä osaavat käyttää. Asiakkaissa on kuitnkin osa sellaisia, joilla ei ole näitä taitoja ja meidän tehtävä on varmistaa, että he eivät jää palvelujen ulkopuolelle ja sitä kautta syrjäydy. Yhteiskunnan sivistyksen taso mitataan sillä, miten se pitää huolta heikoimmista jäsenistään. 

Summa summarum - tässä ollaan ja näillä mennään. Enää ei ahdista. En tiedä, mikä hyvinvointialueiden tulevaisuus pitkällä tähtäimellä on, mutta toivon, että amerikan malliin ei koskaan mennä - että vain varakkailla on mahdollisuus saada palveluja. Toivon myös sitä, jos vanhaksi elän (vaikka isoäiti sanoi, että "vanhaksi ei ole halajamista"), että minua hoitaa oikea elävä ihminen eikä robotti.