Näin kesälomalla olisi tietysti mukava nukkua pitkään, mutta heräsin jo ennen viittä. Tämä tarina haluaa tulla kirjoitetuksi, joten jatkan siis vuodesta 2006.

Ensin haluan sanoa, että kaikesta huolimatta en pidä miestä pahana ihmisenä. Paha on sellainen, joka haluaa tahallaan vahingoittaa muita ihmisiä ja vielä nauttii siitä. Olen ymmärtänyt näin jälkikäteen, että miehellä oli pohjimmiltaan huono itsetunto, jota peittääkseen hänen täytyi osoittaa ylemmyyttä arvostelemalla muita, lähinnä minua. Mitä muutakaan se idiootiksi ja tyhmäksi kutsuminen oli. Puhumattakaan siitä, että olin hylje, valas, pingviini yms. Hänestä oli erityisen hauskaa sanoa lasten aikana "kato Arja tv:ssä", kun em. eläimiä näkyi ruudulla.

Ylipainoni oli hänelle erityisen arka asia. Hän olisi halunnut minun laihtuvan ja kun sitä ei tapahtunut, hän syytti, että olin huijannut häntä lupaamalla laihtua vielä 20 kg. Kun Suomen ensimmäiseen Suurimpaan pudottajaan haettiin osallistujia ja innostuin asiasta, hän teki selväksi, että jos sinne hakisin, pääsisin ja menisin, seurauksena olisi ero. Hänen omanarvontuntonsa ei olisi kestänyt sitä, että kaikki ystävät, naapurit, sukulaiset ja kummin kaimat olisivat nähneet televisiosta, miten lihavan naisen kanssa hän seurustelee.

Fyysistä väkivaltaa suhteessamme ei ollut. Mies ei koskaan lyönyt minua, vaikka joskus oli uhkaavia tilanteita hänen suuttuessaan. Valitettavasti lapsia kohtaan hän oli joskus väkivaltainen. Kerran hän suuttui saunassa niin, että löi toista lapsista takapuolelle niin että siihen jäi jälki. Sekin oli minun syyni, kun olin ärsyttänyt häntä.

Vaikka kaikki asiantuntijat varoittavatkin käyttämästä sanaa narsisti niin väitän yhä tänä päivänä, että miehessä oli jonkin verran taipumusta narsistiseen käyttäytymiseen. Enhän minä, vielä silloin läheisriippuvaisesti käyttäytynyt, sitä silloin ymmärtänyt. Mies tapasi sanoa kuin leikillään, että "kaikki menee hyvin, jos teet vain niin kuin minä sanon". Vaikka se oli muka leikkiä, siinä oli totta toinen puoli. Riitoja tuli sitä enemmän, mitä vähemmän toimin hänen toivomustensa mukaan.

 

 

Juhannuksena 2006 menimme Posiolle samaan lomapaikkaan kuin pari vuotta aikaisemmin. Vietimme iltaa, grillasimme, nautimme alkoholia. Viereisessä mökissä oli meitä vanhempi pariskunta, joista mies oli vahvasti humalassa. Lapset menivät nukkumaan aikaisemmin ja seurasin pian heitä, kun en jaksanut kuunnella sitä mölinää. Heräsin siihen, kun mies tuli mökkiin huutaen. En muista, mistä kaikesta hän minulle huusi, mutta sen muistan, että lapset heräsivät, säikähtivät ja alkoivat itkeä. Seuraavana päivänä kotiinpaluu sujui vaisuissa tunnelmissa.

Samana kesänä mies vaihtoi moottoripyörän uuteen. Se merkitsi sitä, että hän oli entistä enemmän poissa kotoa. Joskus minäkin lähdin kaupungille ollessani viikonlopun vapaalla ja yksin kotona. Kerran lyöttäydyin porukkaan, jossa laulettiin ja soitettiin kitaraa. Lähdin heidän kanssaan jatkoille ihan siitä syystä, että oli mukava tutustua uusiin ihmisiin. Luotin sen verran ihmistuntemukseeni, että en pelännyt turvallisuuteni puolesta. Porukka oli asiallista ja ns. sivistynyttä, akateemisia tyyppejä. Illan päätteeksi se, jonka asunnolla olimme, teki minulle ehdotuksen, johon sanoin heti ei. Hän sanoi, että "kukaan ei saisi koskaan tietää". Vastasin siihen, että "se riittää, että itse tietäisin" ja lähdin kotiin.

En pidä kaksinaamaisuudesta enkä toisen selän takana toimimisesta parisuhteessa, joten kerroin miehelle tapauksesta. Mies ei ilahtunut, vaikka olinkin ollut uskollinen, koska hän tiesi nimeltä ja ulkonäöltä ko. henkilön. Hän ajatteli tietysti, että mitä ihmiset ajattelisivat, jos saisivat tietää, että hänen muijansa liikkuu muussa miesseurassa. Joskus myöhemmin näin tv:stä ja maakuntalehdestä, kun ko herra oli presidentin linnan itsenäisyyspäivän vieraiden joukossa.

Vaikka olin siihen aikaan vielä läheisriippuvainen ja hiukan mustasukkainenkin, uskoin miehen olevan minulle uskollinen reissuillaan. Kuvittelin olevani jotain ainutlaatuista, koska suhteemme intiimipuoli oli vilkasta ja sujui hienosti. Tiesin kyllä, että aina mies ei ollut ollut uskollinen, koska hän oli itse kertonut seikkailuistaan. Hän kertoi kyllä, että tunsi olonsa yksinäiseksi kokoontumisajoissa, kun monilla miehillä oli nainen mukanaan. Painoni ja pelkoni kovaa vauhtia kohtaan esti minun mukaan lähtemisen.

Riidat ja erimielisyydet lisääntyivät. Olin aika väsynyt. Sain kuulla olevani laiska, kun en jaksanut tehdä kotitöitä. Riitojen aikana asiat muuttuivat päinvastaisiksi. Se, että mies oli itse ehdottanut minun muuttamista hänen luokseen kääntyi niin, että minä olin vain tunkeutunut hänen luokseen asumaan. Mies teki makuuhuoneremonttia ja nukuimme ahtaasti toisessa huoneessa. Vanhojen viemäriputkien kanssa oli myös ongelmia. Putket olivat tukossa ja saunatilat kellarissa lainehti vettä ja sitä itseään. Mies joutui kaatamaan puita ja myrkyttämään niiden juuria talon seinustalta, että putket saatiin jälleen vetämään.

Ihan tarkkaan en muista oliko se 2005 vai 2006 joulukuussa, kun tilanne kohdallani meni siihen pisteeseen, että aloin heti aamulla herättyäni miettiä, miten selviäisin edessä olevasta päivästä ja sen töistä, sekä töissä että kotona. Olin kaikin puolin ihan loppu. Tuntui, että minuun kohdistui joka puolelta sellaisia vaatimuksia, joita en kyennyt täyttämään. Menin lääkäriin ja kerroin tilanteestani. Sain sairauslomaa viikonlopun yli. Eihän se mitään auttanut. Uusi lääkärikäynti, enemmän ymmärrystä ja kaksi viikkoa sairauslomaa. Uupumista kun ei sairausloman syyksi voinut laittaa, papereihin tuli jotain masennukseen viittaavaa. Vasta silloin, kun näytin paperin miehelle ja sanoin, että en olisi koskaan uskonut, että joudun tämän takia sairauslomaa hakemaan, mies uskoi, että olen oikeasti ihan loppu enkä vain laiska.

Kahden viikon lepo auttoi minut pahimman yli ja jaksoin taas. Harkitsin työpaikan vaihtoa ja hainkin vanhan työni tyyppistä työtä. Meitä oli kaksi loppusuoralla, mutta se toinen oli tehnyt jo sijaisuuksia ko paikassa, joten hänet valittiin. Kävin työn ohessa  30 opintoviikkoa / pistettä sisältävän "Sanataiteen perusteet" opintokokonaisuuden, koska jaksaakseni arkea tarvitsin itselleni jotain ihan omaa.  

Syksyllä 2006 innostuin paikallisella kuntosalilla järjestettävästä "NHL - nyt häipyy läskit - ryhmästä". Siihen kuului luentoja, henkilökohtainen treeniohjelma ja punnitukset. Innostuin salilla käynnistä ja liikuin muutenkin. Se loppui siihen, kun polvet alkoivat oirehtia ja työterveyslääkäri totesi niitä hetken tutkittuaan, että niissä on nivelrikko. (Vuosia myöhemmin polvet kuvattiin ja tämä diagnoosi osoittautui vääräksi. Kuvissa ei näkynyt viiitteitä edes nivelrikon alusta.) Tämä lannisti ja masensi minut taas pitkäksi aikaa.

Se ei ollut kuitenkaan vielä mitään siihen verrattuna, mitä seuraava vuosi toi tullessaan. Vuosi 2007 on ollut tähänastisen elämäni kamalin vuosi. Silloin kävin todella pohjalla. Mutta ilman niitä kokemuksia minä en olisi tänä päivänä minä. Mutta kovan hinnan olen joutunut tästä kasvusta maksamaan. Siitä lisää ensi kerralla.