Kuka muistaa 80-luvulta loton mainoksen, jossa haastateltiin ihmisiä siitä mitä he tekisivät jos voittaisivat lotossa? Muistaakseni vastaukset olivat sitä luokkaa, että uusi auto ja vene pitäisi hankkia ja  "kiertää vähän muailmaa". Joku taisi todeta, että "en mä näitä töitä kuitenkaan lopettais", jos oikein muistan. Markkoja ei enää jaeta ja lotto- ym. rahapelien päävoitot ovat kohonneet maalaisjärjelle käsittämättömiin summiin.

En ole kuin satunnainen lottoaja, mutta protestoin ylisuuria voittoja. Mitä yksittäinen ihminen tekisi kymmenillä miljoonilla? Jos saisin valita ottaisinko 1 vai 10 miljoonaa - niin uskokaa tai älkää - ottaisin tuon yhden miljoonan. Moni ottaisi 10 miljoonaa, sillä miljoona ei heidän mielestään ole raha eikä mikään. Moni perustelee suurempien voittojen tavoittelua sillä, että auttaisi sukulaisia ja ystäviä ja antaisi osan hyväntekeväisyyteen.

Hyväntekeväisyys on loistava kohde, mutta millä perusteella sitä valitsisi kohteen ja summan. Onko jokin asia toista tärkeämpi. Jossain vaiheessa pitäisi kuitenkin laittaa rahahanat kiinni, jos ei haluaisi kaikkea pois lahjoittaa. Miten siitä selviäisi tuntematta huonoa omaatuntoa.

Ison voiton voittajille ilmaantuisi äkkiä uusia sukulaisia ja ystäviä, puhumattakaan tuntemattomien sydäntäsärkevistä avunpyynnöistä. Osa voisi olla vilpittömiä, mutta aina kun rahasta on kysymys, paikalle ilmaantuisi takuuvarmasti kaiken maailman huijareita ja hyväksikäyttäjiä. Vaikka jakelisi rahaa vain lähimmilleen, jossain vaiheessa verottaja puuttuisi siihen ja tulisi aiheuttaneeksi vain vahinkoa saajalle. Ja riitahan siitä tulisi tyyliin "miks toi sai, mutta mä en saanut".

Jos raha ja varallisuus on elämän keskeisin sisältö niin mielestäni elämä on aika suppeaa. Vaikka ei rahattomuus, velkaantuminen ja pienillä palkoilla eläminen tee ketään onnelliseksi niin henkilökohtaisesti en usko ylettömän rikkaudenkaan tekevän, vaikka useimmat niin luulevat. Monesti raha on kaiken pahan alku ja juuri. Syy ei ole itse rahassa vaan ihmisten suhtautumisessa rahaan, pohjattomasta ahneudesta ja kateudesta.

Hurskastelulta tuntuu myös sanoa, että ison voiton saatuaan jatkaisi elämäänsä kuten siihenkin asti. Harva siihen pystyisi. Itse en ainakaan edes haluaisi. Jos kaikki ei olisi rahasta kiinni, luovuttaisin ensimmäisenä työpaikkani jollekulle sitä enemmän tarvitsevalle. Ei siksi, että en pitäisi työstäni tai työpaikastani. Vaikka työn sisältö on ainakin itselleni siitä saatavaa palkkaa tärkeämpää, ei olisi mitään järkeä jatkaa kolmivuorotyössä tai kokopäivätyössä, jos ei olisi taloudellisesti pakko.

Ilman tuota yhteiskunnan määrittelemää taloudellista pakkoa käydä palkkatyössä, tässä elämässä voisi tehdä paljon muutakin hyödyllistä. Reppumatkaajaksi maailmalle minusta ei olisi, mutta ei myöskään jatkuvasti luksuslomailijaksi. Voi olla, että matkustaisin vähän enemmän kuin mihin nyt on mahdollisuus, mutta en hingu aurinkorannoille enkä eksoottisiin maihin ripuloimaan ja oksentamaan vatsataudin kourissa. Voi olla, että hyppäisin junaan ja lähtisin Helsinkiin, Tampereelle tai Rovaniemelle teatteriin tai konserttiin, yöpyisin hotellissa ja tutustuisin kaupunkien nähtävyyksiin. Ihan normisettiä siis, mitä monet tekevät normaalistikin.

Tottakai maksaisin kaikki velat pois ja haluaisin tarjota läheisilleni esim. edm. kulttuurielämyksiä. Kauneusleikkauksiin tai rasvaimuihin en menisi, korkeintaan ottaisin jonkun vähän paremman käsittelyn, että pääsisin eroon kiusallisista ylähuuleen ja muuallekin naamaan säännöllisesti ilmestyvistä karvoista. Ehkä listalle tulisi myös jonkinlainen kuntokuuri personal trainerin johdolla ja säännölliset hierojalla ja rentoutushoidoissa käynnit.

Mitään tekemättömäksi en missään nimessä rupeaisi. Voisin opiskella vielä vähän ja luovuttaa osaamistani / asiantuntemustani (mikäli sitä nyt joku huolisi) johonkin yleishyödylliseen vapaaehtoistyöhön tai aihealueeseen. Olla esim. tukihenkilönä, kriisipuhelinpäivystäjänä yms. mitä olen aiemminkin tehnyt, mutta mihin resurssini eivät tällä hetkellä riitä, koska olen palkkatyössä mielenterveysalalla. Työ ja harrastus eivät voi olla itselläni samat, jaksaminen ei riittäisi.

Yksi iso asia, mitä tulisin tekemään, olisi kirjoittaminen. Sen kaikissa muodoissaan. Fiktiivistä proosaa, yhteiskunnallisia kannaottoja, lehtien avustamista yms. Jos se ei olisi rahasta kiinni, voisin kirjoittaa, kustantaa ja myydä tekstejäni omakustannushintaan. Teenhän nytkin sitä ilmaiseksi, omaksi terapiakseni ja ihmisten iloksi / vihastukseksi. Saisin jakaa kokopäiväisesti tai osa-aikaisesti pääni sisältöä, jonka arvoa saatan joskus yliarvioida. On tylsää olla keskinkertainen lahjakkuus. Haluaisin olla joko huippuhyvä tai sitten niin surkea, että jopa itse ymmärtäisin jättää kirjoitushaaveet sikseen.

Ainahan voi haaveilla.