Loma alkaa olla lopuillaan. Maanantaina on töihinpaluu. Olen tyytyväinen, että otin yli neljä viikkoa lomaa yhteen putkeen. Olen nauttinut tästä lomasta enemmän kuin vuosiin. olen myös saanut pidettyä työasiat kokonaan poissa mielestä. Ehkä se on onnistunut siksi, että nyt on ollut mielessä niin paljon kaikkea muuta. Tällä hetkellä päällimmäisenä on tunne siitä, että kun palaan töihin, en palaa enää samaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen kuin missä lähdin lomalle. Luottamus Suomen hallitukseen ja sen kykyyn hoitaa meidän kaikkien asioita on täysin mennyt.

En ota kantaa siihen, minkä puolueiden pitäisi olla hallituksessa, mutta sen vain sanon, että näin järkyttävää hallitusta en muista elinaikanani Suomessa olleen. Hallituksessa on henkilöitä, joiden ei pitäisi missään nimessä olla ministereinä. Omia traumojaan purkavat narsistiset henkilöt ovat oikeasti erittäin vaarallisia yhteiskunnan korkeimmissa päättävissä elimissä. Yhteiskunnallinen traumatisoituminen on vaarallista. Se aikaansaa aggressiivista käyttäytymistä, joko teoin tai sanoin. Me kaikki tiedämme, miten paljon pahaa yksittäiset henkilöt ovat väkivaltaisilla teoillaan aikaansaaneet tässä yhteiskunnassa sekä kaikkialla maailmassa. Vielä ei ole täysin ymmärretty sitä, että sanat ovat yhtä vaarallisia. Ne provosoivat samanmielisiä lukijoitaan myös fyysisiin tekoihin. Viha on pandemia, jonka leviämistä ei voida maskeilla estää.

Viha, kateus ja katkeruus ovat vaarallisia tunteita, mikäli ihminen ei pysty käsittelemään omia kipukohtiaan, mitkä ovat niiden takana. Toisiin ihmisiin, ihmisryhmiin ja yhteiskuntaan kohdistuessaan ne aiheuttavat pelkoa ja turvattomuutta. Tätä näemme uutisista joka päivä jostain päin maailmaa ja omaa maatamme. Toinen asia, joka huolestuttaa on se, että oli maamme taloudellinen tilanne ja velkaantuminen miten huonolla tolalla tahansa, en voi ymmärtää ja hyväksyä sitä, että kaikkein pienituloisemmilta ja heikoimmin toimeen tulevilta vähennetään tuloja ja mahdollisuuksia inhimilliseen elämään  entisestään. 

Itse kuulun työssä käyvänä keskituloisiin ja pärjäisin palkallani kohtalaisen hyvin, ellen olisi ylivelkaantunut. 12 v. sitten tein siinä elämäntilanteessa mielestäni järkevän ratkaisun ja otin asuntolainaa ostaakseni asunnon. Terveydentilani vuoksi vaihdoin kolmivuorotyön päivätyöhön viisi vuotta sitten. Vaikka uusi työ on monin kerroin mielekkäämpää kuin vanha, se merkitsi useamman satasen vähennystä käteen jäävään palkkaan. Kun tilillä oleva raha ei riittänyt laskujen maksamiseen, ruokaan, auton kustannuksiin, lääkkeisiin ym. oli pakko turvautua luottokorttiin. Kun kuukausittaiset lainojen lyhennykset ja laskut veivät 3/4 käteen jäävästä palkasta, kierre oli valmis. Ruoan ja bensan kallistuminen pahensi tilannetta. Viimeinen niitti oli asuntolainan koron nouseminen 1,8 prosentista 4,6 prosenttiin. 124 km:n työmatka päivässä pakotti myös vaihtamaan 26 v. vanhan auton 10 vuotta nuorempaan ja yli 300 000 km vähemmän ajettuun. Eläkeikään kun on vielä useampi vuosi. 

Tämänhetkisen elämäntilanteen perusteella ainoa järkevä ratkaisu on muuttaa vuokralle ja laittaa asunto myyntiin. Muuta vaihtoehtoa ei ole ja olen sinut sen asian kanssa. Asunnon myymisen jälkeen saan maksettua kaikki velkani pois ja hiukan jää säästöönkin pahan päivän varalle. Vuokralla asuminen ei ole minulle mikään ongelma. Suurimman osan elämästäni olen asunut vuokralla ja minulla on ollut kivoja asuntoja ja mukavia vuokranantajia. Omistusasuminen ei ole itselleni mikään elämänarvo, mutta tulipa nyt kokeiltua sekin. Taloudellisen tilanteen helpottuminen antaa minulle voimia ja energiaa keskittyä muihin asioihin, kuten fyysisen terveyteni hoitamiseen ja parantamiseen. 

Huolissani olen silti siitä, mihin tämä yhteiskunta on tämän hallituksen aikana menossa. Neljä vuotta on lyhyt aika ihmiskunnan historiassa, mutta sinäkin aikana hallitus voi saada paljon pahaa aikaiseksi. Ihmiset, joilla ei ole koskaan ollut vaikeuksia taloudellisen toimeentulon kanssa, eivät kykene ymmärtämään, että suurin osa ihmisistä elää heidän yhteiskuntaluokkansa ulkopuolella ja monilla ei ole varaa asioihin, jotka ovat heille itsestäänselviä. Pienistä eläkkeistä, työttömän peruspäivärahasta tai toimeentulotuesta ei niin vain laiteta rahaa säästöön, kun niillä tuloilla ei pystytä hankkimaan edes elämän perusasioita, kuten ruokaa, vaatteita tai lääkkeitä. 

Joskus ihmettelen, onko maalaisjärjen käyttö kielletty päättäjien keskuudessa. Koko yhteiskunnan etu unohtuu, kun puolueet ja kansanedustajat pitävät maratonpuheitaan eduskunnassa ja taistelevat siitä, kuka saa tahtonsa periksi. Työvoimapulaa ei ratkaista kiristämällä työttömien tilannetta tai tekemällä Suomeen muuttaminen entistä vaikeammaksi. Työttömissä on runsaasti henkilöitä, jotka eivät kykene sairauden tai päihderiippuvuuden aiheuttamien psyykkisten tai fyysisten vaurioiden vuoksi työntekoon. Heille tulisi myöntää eläke. Toisaalta on monia sellaisia, jotka kykenisivät työelämään, mikäli työelämä ja työpaikat olisivat joustavampia (esim. lyhyempi työaika ja työviikko). En ihmettele yhtään, että nuoret masentuvat ja ahdistuvat, kun jo koulusta asti heille on opetettu, että elämä on kilpailua ja vain parhaat pärjäävät. Älylaitteiden ja pelien ääressä enemmän aikaa viettäneiden lasten ja nuorten sosiaaliset taidot ovat surkastuneet ja toisten ihmisten kohtaamisesta on tullut pelottavaa. Vaikka suurin osa nuorista pärjää hyvin, huolestuttavan iso osa on vieraantunut elämästä ja normaaliin arkeen kuuluvista asioista. Tässäkään ei lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskeminen 25 vuodesta 23 vuoteen auta yhtään mitään. 

Tiedän kyllä, että huolissaan oleminen ei auta eikä muuta mitään. Olen kuitenkin huomannut, että meitä huolissaan olevia on tällä hetkellä aika monta. En ole ennustaja, mutta veikkaan, että tämä hallitus ei neljää vuotta istu, ellei tehdä ministerivaihdoksia. Julki tulleita asioita ei voi pyyhkiä pois olosuhteiden pakottamalla anteeksipyynnöllä eikä mattojen pesulla. Utopiaa on myös se, että asia unohtuisi syyskuuhun mennessä, kun eduskunta palailee mökeiltään. Me suomalaiset ja muun maalaiset, me emme unohda.