Kuva: users.jyu.fi)

 

Olin tullut siihen tulokseen, että minulla ei ollut siinä kaupungissa enää mitään, kun koti ja perhe oli mennyt. Vuokrakämppä ja vakituinen työpaikka ei riittänyt elämän sisällöksi. Olin käynyt sopimukseni mukaan puolen vuoden ajan juttelemassa perheterapeutille. Käsittelimme enemmän tuota tilannettani kuin alkoholin käyttöä. Yhteenvetona terapeutti sanoi, että edellisvuoden juomiseni oli kriisijuomista ja että minulla ei ollut varsinaista alkoholiongelmaa, vaikka alkoholi aiheuttikin hetkellisesti ongelmia.

Olin helpottunut ja tyytyväinen, että olin joutunut kuitenkin miettimään alkoholinkäyttöäni ja suhdettani alkoholiin hieman syvällisemmin. En voi väittää, etteikö meidän kummankin alkoholinkäyttö olisi ollut suhteemme aikana liiallista. Vaikka se ei ollutkaan ensisijainen ongelmien aiheuttaja niin vaikutuksensa sillä kuitenkin oli, koska ns. kohtuukäytön rajat paukkui viikon aikana reippaasti yli. Samoin eron jälkeen tuskan turruttamiseksi alkoholi ei ollut järkevin keino.

Pidin silmällä työpaikkailmoituksia, laitoin hakemuksia, tein tiedusteluja ja kävin haastatteluissa. Muuttopäätöksen tehtyäni aloin etsiä vuokra-asuntoa. Suunta oli selvä, mutta lopullinen päätös asuinalueesta tuli äkkiä, kun sain asunnon, 35 neliön yksiön uudehkosta rivitalosta. Otin asunnon nähtyäni sen vain ulkoa, sillä luotin intuitiooni, joka sanoi, että tässä se on.

Huhtikuun alussa sain avaimet ja aloin siirtää tavaroitani pikkuhiljaa uuteen kotiini. Tein niin rohkean ratkaisun, että irtisanoin itseni, vaikka minulla ei ollut varmaa tietoa uudesta työpaikasta. Minulla oli vahva tunne, että se järjestyy kyllä. Tunsin, että pystyäkseni jatkamaan elämää, paikkakunnalta pois muutto oli ainoa järkevä ratkaisu. En olisi kestänyt asua kaupungissa, jossa olisin milloin tahansa voinut törmätä mieheen ja hänen uuteen naiseensa. Viha oli siinä vaiheessa niin voimakas, että en olisi voinut olla varma, että olisin pystynyt käyttäytymään kohtaamistilanteessa sivistyneesti.

Viimeisenä työpäivänäni vanhassa työpaikassa sain puhelun, jonka mukaan olisin tervetullut aloittamaan uudessa työpaikassa runsaan viikon kuluttua. Olin onnellinen. En vain uudesta työpaikasta vaan myös siitä, että sain palata siihen työhön, mitä olin halunnut tehdä, mutta josta olin luopunut muuttaessani miehen luo. Työpaikka ei tokikaan ollut sama, mutta asiakasryhmä oli.

Sen viikon aikana tyhjensin asunnon viimeisistä huonekaluista ystävien avustuksella. Kun viimeisetkin siivousvälineet oli pakattu autoon ja olin palauttanut asunnon avaimet vuokranvälitystoimistoon, ja käänsin auton nokan kohti uutta elämää, näin tytön kaupungilla kävelemässä miehen uuden naisen kanssa. Se oli minulle lopullinen sinetti varmuudelle, että olin tehnyt kaikkien kannalta oikean ratkaisun.

Viimeisen kerran mies oli yhteydessä minuun pian muuttoni jälkeen. Olin kirjoittanut keskustelupalstalle kannanoton siihen, miten itsekkäästi aikuiset vaihtavat kumppaneita ja tuovat lasten elämään uusia äiti- ja isäpuolia ajattelematta lasten tunteita ja heidän kiintymyssuhteitaan. Mies oli lukenut jutun ja häneltä oli jäänyt sivu tietokoneen näytölle auki. Uusi "äitipuoli" oli lukenut sen ja kommentoinut jotakin. Mies pyysi, että en enää kirjoittaisi, sillä se ei ollut hänen mielestään oikein.

Vuosikausia olen ollut kirjoittamatta näistä tapahtumista. Nyt tämä tarina on vaatinut tulla kerrotuksi. Ja nyt olen sen kertonut. Vielä loppuyhteenveto ja siinä tämä sitten on.