f%C3%A4boda.jpg

(Kuva: faboda.fi)

Petettynä ja jätettynä yritin aloittaa uuden elämän vuokrayksiössäni. Kun sain tietokoneen (mies antoi sen minulle, kun oli ensin poistanut omat juttunsa), homma karkasi lapasesta. Itsetuntoni oli pakkasen puolella ja minulla oli pakonomainen tarve etsiä seuraa netin kautta. Halusin epätoivoisesti todistaa, että kelpaan vielä jollekulle.

Vapaa-aika kului olutta juodessa ja nettitreffipalstoja selatessa tai sängyssä itkiessä ja kerrostalon ikkunasta näkyvää taivasta ja mäntyjä tuijottaessa. Olin niin hukassa itseltäni kuin vain olla voi. Tein treffejä, joista suurin osa ei johtanut mihinkään. Yhtä miestä Keski-Suomesta tapasin muutaman kerran, mutta homma kuivui onneksi kokoon. Ei hänellä ja minulla olisi ollut mitään yhteistä.

Jonkin verran olimme yhteydessä miehen kanssa. Hän auttoi mm. ostamieni huonekalujen kokoamisessa ja vaihtoi syksyllä ostamaani autoon renkaat. Auton osto oli ensimmäinen askel kohti itsenäistä elämää. Edellisessä suhteessani olin ajanut exän ostamilla autoilla, mutta nyt otin ensimmäistä kertaa pankkilainaa ja ostin oman (10 v. vanhan) auton - joka on muuten minulla käytössä vieläkin.

Välimme olivat asialliset. Sen verran katkera olin, että piruilin joskus miehelle, että onko hän nyt onnellinen ja elää täyttä perhe-elämää uuden äitipuolen kanssa. Mies sanoi, että "tietäisitpä vain". Ajan myötä sainkin tietää eri tahoilta erinäisiä asioita. Kuvittelin, että tämä uusi nainen olisi minua paljon nuorempi, isorintainen blondi, jollaisista tiesin miehen tykkäävän. Todellisuudessa nainen oli miestä lähes 10 v. vanhempi, ei laaksoa ei kukkulaa-vartaloinen isoäiti. Mutta hänellä oli neljä ominaisuutta, jotka minulta puuttuivat. Hän oli hoikka, hänellä oli pitkät hiukset, rahaa ja moottoripyörä.

Lapsia en ollut tavannut eron jälkeen. Mies kertoi, että varsinkin poika olisi halunnut useasti tulla luokseni kylään. Tietämättä vielä silloin todellisuudesta kuvittelin, että siellä he nyt elävät onnellista perhe-elämää paremman äitipuolen kanssa. Myöhemmin, kun olin sen verran toipunut erosta, että pystyin olemaan yhteydessä lapsiin ja heidän äitiinsä, asioiden todellinen laita selvisi minulle. Mutta siihen kului melkein vuosi.

Todelliseen pohjakosketukseen  upposin elokuussa 2007. Olin yhtenä viikonloppuna vanhassa (nykyisessä) kotikaupungissani harrastajateatteripäivillä. Yövyin hotellissa ja tein kierroksen vanhoissa tutuissa ravintoloissa, joissa olin opiskeluaikoina ystävieni kanssa kulkenut. Koin suunnatonta ikävää ja kaipausta kaduille, jotka koin omikseni. Kun palasin vuokrakämppään, ahdistus elämäntilanteestani iski täysillä päin näköä. Join jääkaapissa olevat kaljat ja katsoin kellosta, että ehdin vielä Siwaan hakemaan lisää.

Hakemiani kaljoja juodessani tiesin, että joisin ne kaikki enkä menisi seuraavana päivänä töihin. Pelästyin itseäni ja päätöstäni. Tunsin ylittäneeni jonkin rajan ja tiesin, että minulla olisi tasan kaksi vaihtoehtoa. Vaikka siitä koitui minulle ongelmia, olen tänäkin päivänä onnellinen siitä, että tein oikean valinnan. Ennen nukkumaanmenoa etsin aamuksi valmiiksi A-klinikan numeron.

Aamulla soitin töihin ja aiheutin skandaalin kertomalla totuuden, että en tulisi sinä päivänä töihin, koska olin edellisiltana juonut sen verran alkoholia, että en olisi työkunnossa. A-klinikan avauduttua varasin ajan myös sieltä. Sain ajan parin päivän päähän. Työnantaja vaati hakemaan sairauslomaa. Saman päivän iltana istuin sitten työterveydessä ja odotin, että henkilökunta sai alkometrin toimimaan. Siinä vaiheessa puhalsin jo nollat ja kuuntelin työterveyslääkärin voivotuksia siitä, että miten minä nyt sillälailla...

Olen hyvä esimerkki vaikenemisen kulttuurista. Jos olisin tehnyt kuten lukuisat muut ja hakenut sairauslomaa jonkin tekosyyn varjolla, asiaan ei olisi kiinnitetty mitään huomiota. Mutta kun olin rehellinen ja kerroin, mistä on kysymys, esimiestasolla meni pasmat sekaisin eivätkä he osanneet suhtautua asiaan. Kun olin jo käynyt useamman kerran A-klinikalla, minua vaadittiin allekirjoittamaan sopimus, jonka mukaan sitoutuisin päihdehoitoon ja jos olisin vielä tulematta töihin juomisen takia, minut irtisanottaisiin. Allekirjoitin sen, vaikka paperi oli varmaan laiton. Humalassa en ollut töissä ollut ja yleensä ennen irtisanomista annetaan suullinen ja / tai kirjallinen varoitus.

Minulla oli loistava tuuri A-klinikan suhteen. Sain ajan kokeneelle perheterapeutin koulutuksen omaavalle työntekijälle ja me teimme sopimuksen, että sitoudun käymään siellä seuraavan puolen vuoden ajan ennenkuin tekisin mitään suuria muutoksia elämääni. Sain käsitellä siellä kaiken sen, mitä olin joutunut liitossani miehen taholta kokemaan. Sen verran pelästyin sitä, että olisinko alkoholisti, että olin 1,5 kk täysin raittiina. Sen jälkeen kokeilin varovasti kohtuujuomista ja huomasin, että pystyn pitämään juomiseni suunnitelluissa rajoissa. Opin myös sen, että aina ei ole pakko juoda - että "juhlimaan" voi mennä selvinkinpäin, autolla ja vissylinjalla.

Loppuvuodesta 2007 tapasin mukavan tuntuisen miehen, jota tapailin noin 2 kk. Siinä vaiheessa, kun mies sanoi, että ei ole koskaan voinut ymmärtää, että joillakin ihmisillä on kirjahylly, joka on täynnä kirjoja, totesin, että ei minulla - kirjoja ja kirjahyllyäjä rakastavalla ihmisellä voisi olla yhteistä tulevaisuutta kirjoja inhoavan ihmisen kanssa, suhde lopahti.

Vuosi vaihtui ja korkattiin vuosi 2008. Aloin jo pikkuhiljaa toipua erosta. Mutta mitä sitten tapahtuikaan - se sai taas elämäni seksisin ja viivästytti erosta toipumista. Siitä lisää - jälleen kerran - ensi kerralla.