Kuva Pixapay

Työssäni ja aikaisemmin vapaaehtoistyössäni olen aina yrittänyt saada asiakkaat uskomaan siihen, että mikään tilanne ei ole niin toivoton, etteikö siihen voisi löytää ratkaisua ja ulospääsyä. Joskus itselläni on ollut kova työ vakuuttaa itsenikin siitä. Kun taloudelliset ym. huolet ovat valvottaneet, olen yrittänyt saada unen päästä kiinni hokemalla mielessäni, että "kaikki järjestyy". Talouden hallinta ei ole koskaan ollut vahvimpia taitojani. Nuorempana tuli tehtyä hölmöjä ja turhia ostoksia. Iän myötä kaikenlainen shoppailu on jäänyt ja ostan vain tarpeeseen. Se ei silti ole estänyt minua joutumasta taloudelliseen ahdinkoon.

Kun yli 10 v. sitten sain tädiltä perinnöksi puolet hänen omaisuudestaan, ajattelin olla järkevä ja sijoittaa yli puolet verojen jälkeen jäävästä osuudesta omistusasunnon käsirahaan, joka riitti saamaan pankista lainan loppuun osuuteen. Uskalsin ottaa lainan, koska minulla oli vakituinen työpaikka ja lisäksi tiesin, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa vanhemmilta olisi tulossa pieni perintö. Vanhemmista on aika jättänyt jo vuosia sitten, mutta perinnönjakoa emme ole voineet suorittaa loppuun, vaikka siitä on maksettu jo perintöverokin. Syynä tähän on se, että eräs eteläpohjalainen pankki on ottanut vanhempieni omistaman pienen omakotitalon ilman vanhempieni antamaa suostumusta toisen perikunnan jäsenen maatilalainan pantiksi eikä suostu vapauttamaan panttia, vaikka perikunta on erottanut vuokratontin päätilasta ja olisi valmis lunastamaan tontin. Pankki on tehnyt tämän myös toisen perikunnan jäsnenen tietämättä. Tämä on aiheuttanut sen, että toinen perikunnan jäsen ei pysty lunastamaan osuuttani talosta. 

Kun jouduin vaihtamaan työpaikkaa terveydellisistä syistä, käteen jäävä palkkani laski useita satasia kuukaudessa, mikä aiheutti sen, että palkka ei riittänyt lainanlyhennyksiin ja jokapäiväisiin menoihin. Uusi työ oli elämänlaadun kannalta sinänsä melkein kuin lottovoitto, kun sain jättää fyysisesti raskaan vuorotyön ja aloittaa päivätyössä liukuvalla työajalla. Laskuista selviäminen aiheutti sen, että jouduin käyttämään luottokortteja mm. yllättäviin menoihin (auton korjaus, pyykkikone korjauskelvottoman tilalle jne), polttoainekuluihin (työmatka 124 km /päivä), ruokaan ja välttämättömiin vaateostoksiin. Kun luottokortit olivat tapissa, jouduin vuosien mittaan ottamaan kahteen otteeseen pankkilainaa selvitäkseni laskuista ja lyhennyksistä. 

Viime vuonna aloin ihmetellä, miksi rahat eivät koskaan riitä, vaikka en pakollisten menojen lisäksi tehnyt juuri mitään hankintoja. Osin se selittyi ruoan ja bensan hintojen nousulla, joka tapahtui huomaamatta. Elämä oli selviytymistaistelua tilipäivästä tilipäivään. S-bonuksilla saatiin joka kk viimeiset ruoat ennen tilipäivää. Lopputulema oli se, että käteen jäävästä palkasta 3/4 meni lainanlyhennyksiin ja laskuihin. Laskeskelin, että asuntolainaa tulisi olemaan jäljellä vielä eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin. Aloin miettiä, että mitä järkeä tässä oikein on. Jos myisin asunnon, maksaisin kaikki velat pois ja maksaisimme miehen kanssa vuokran puoliksi, kummallekin jäisi palkasta vielä kohtuullisesti muuhun elämiseen.

Tein taulukon kaikista veloista ja korkoihin menevistä kuluista ja varasin ajan omaan pankkiini. Kerroin tilanteen ja suunnitelman asunnon myynnistä ennen eläkkeelle jäämistä. Sain ehdotuksen, jonka hyväksyin. Otin yhdistelmälainan, jolla maksoin kaksi muuta pankkilainaa, rästissä olevat laskut, osamaksut ja melkein kaikki luottokorttivelat pois.Asunnon arvo riitti vakuudeksi.  Asuntolainaan sain puolen vuoden lyhennysvapaan, jonka aikana saan talouteni parempaan tasapainoon. Sen jälkeenkin, kun lainanmaksu jatkuu, palkasta jää silti lyhennysten ja laskujen jälkeen melkein puolet muuhun elämiseen. 

Olemme asuneet tässä 11 v. Asunnosta luopuminen tuntuu hiukan haikealta, mutta sillä ei ole vielä kiire. Se on ajankohtaista muutaman vuoden päästä. En ole myöskään jaksanut vielä lähteä taistelemaan pankin virheellisen toiminnan korjaamiseksi. Jos veisin asian Finanssineuvontaan (FINE), asia voisi tulla julkiseksi - varsinkin jos FINE moittisi pankin toimintatapaa. Eräs pankin viranhaltija on antanut ymmärtää, että jos kirjoittaisin julkisesti asiasta, pankki voisi haastaa minut oikeuteen. Pankin työntekijät ovat tehneet tässä asiassa useita virheitä, joista pankin nykyinen johto ei ole tietoinen ja osa asioista saattaa olla jo vanhentunutkin. 

Kun ikää tulee lisää, välillä väsyy maailmassa ja elämässä tapahtuviin epäoikeudenmukaisuuksiin, eikä jaksa taistella niitä vastaan. Työssäni haluan kuitenkin pitää asiakkaideni puolta niin kauan kuin työelämässä vielä olen, vaikka siinäkin joutuu usein luovuttamaan, kun korkeammassa asemassa olevilla on enemmän valtaa tehdä päätöksiä, jotka eivät aina ole asikkaan oikeuksien mukaisia. Sote-alalla on paljon väärää vallankäyttöä ja asiakkaita luokittelevaa ja syrjivää toimintaa. Tästä ei vain uskalleta puhua. On helpompaa leimata asiakkaita haastaviksi ja hankaliksi kuin tarkastella omia toimintatapojaan. 

Kun tuntee omat heikkoutensa eikä häpeä paljastaa omia epäonnistumisiaan, välttyy siltä, että pitäisi ylläpitää elämästään kiillotettuja kulisseja ja trendikkäitä rooleja. Monet käyttävät älyttömästi aikaa luodakseen itsestään ja elämästään esim. sosiaalisessa mediassa kaunistellun kuvan ja sopiakseen siihen rooliin, jollaisena haluaa muiden itsensä näkevän. Heille olisi mahdotonta kirjoittaa tämänkaltaista blogia, jossa ei hävetä omia säröjään. Mutta en minäkään täysin häpeämätön ole. Muutama häpeä on vielä selättämättä. Ehkä niidenkin aika tulee vielä joskus. Tai sitten pidän ne vain omana tietonani. 

Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea loppuun asti!