Viikko sitten lauantaina ajoimme Vuokattiin tarkoituksena viettää rentouttava, liikunnallinen ja terveellinen loma kaamoksen keskellä. Kaikki ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin. Lauantai-iltana rentouduimme glögin ja Southern Comfortin voimalla niin perusteellisesti, että unohtui stressi, kotiin jäänyt krooninen kaaos ja ikuisesti mukana kulkeva rahapula kokonaan. Sain isännän innostumaan ex tempore lähtemään Katinkullan Areenalla olevaan Wintern Open-tapahtumaan, jossa esiintyi Erin, Pepe Willberg ja Eppu Normaali.

Erin lauloi ihan nätisti kivoja lauluja. Pepe Willbergiä oli mukava kuunnella taustamusiikkina. Eput oli se, jota varsinaisesti odotimme. Molemmat tykättiin Epuista jo nuorempana, mutta isäntä ei ole kulkenut festareilla eikä keikoilla, joten hänelle oli mahtava elämys nähdä Eput livenä. Itse olen Eput muutaman kerran aikaisemminkin nähnyt, mutta mielestäni he soittivat nyt paremmin kuin aikaisemmin. Ainakin se kuulosti paljon paremmalta.

Koska kotiuduimme mökille vasta puoli neljän maissa kuunneltuamme taksijonossa puoli tuntia paikallista pohjoista ystävällisyyttä (kahta hyvin puheliasta mieshenkilöä, joilta tuli puhetta taukoamatta) meni seuraava päivä huilatessa ja pizzan voimalla. Että se siitä terveellisyydestä.

Maanantaina oli ihan kiva pieni pakkaspäivä ja saimme toteutettua suunnitelmamme. Isäntä kävi maksullisella ensilumenladulla hiihtelemässä 1,5 tuntia ja minä tein tunnin kävelylenkin uusilla talvikäyttöisillä ulkoilukengillä, jotkä löytyi Kajaanin Prismasta. Kengät oli niin hyvät, että jalat eivät kipeytyneet ja jaksoin kävellä pidempään kuin alunperin suunnittelin.

Olisi ollut ihana ottaa kuumakivihierontaa tai jalkahoitoa, mutta hinnat olivat sen verran korkeat, että nuukuus iski. Sen verran kuitenkin ajattelin hemmotella itseäni, että otin tarjoushintaisen kolmen kerran paketin Neurosonic-divaani rentoutushoitoa, joka oli hyvin miellyttävä kokemus.

Sitten meidän onni kääntyi. Ensin alkoi isäntä niistää ja seuraavana päivänä minä. Pari päivää meni lepäillessä. Kylpylään piti kuitenkin päästä, mutta se ei tehnyt hyvää flunssaiselle ololle. Isäntä ei päässyt tälläkään lomalla hiihtämään kuin kerran, kun sää lauhtui ja sulatti vähäiset lumet ja ensilumenladunkin vaarallisen liukkaaksi.

Sää ei sikäli suosinut, että päivät olivat yllä olevien kuvien kaltaisia, harmaita ja sumuisia. Pienen flunssan yllättäminen harmitti ennenkaikkea siksi, että olin haaveillut runsaasta liikkumisesta loman aikana. Loma tuli kuitenkin tarpeeseen ja oli riittävän rentouttava. Olin nimittäin aika väsynyt ennen lomaa. Tämä aika vuodesta on yleensä itselleni vaikein, kun päivän pituus on lyhimmillään ja jouluhössötystä alkaa tunkea joka tuutista.

Loman huipennus oli eilinen eduskunnan täysistunto ja äänestys tasa-arvoisesta avioliittolaista, jota seurasimme silmä kovana Ylen lähetyksestä läppärin kautta. Helpotus oli suuri, kun kansalaisaloite meni läpi. Omaan elämääni asialla ei ole konkreettista vaikutusta, mutta iloitsen heidän puolestaan, joille aloite ja sen läpi meneminen merkitsee ehkä ensimmäistä kertaa itsensä tasa-arvoiseksi ihmiseksi julkisesti tuntemista.

Hävettää asua sellaisessa osassa maatamme, jossa enemmistö alueen kansanedustajista äänesti kansalaialoitteen hylkäämisen puolesta. Kiitos niille viidelle alueen kansanedustajalle, jotka pelastivat Pohjanmaan totaaliselta häpeältä. Kyse ei nimittäin ole vain suhtautumisesta homoihin ja lesboihin, vaan suhtautumisesta erilaisuuteen täällä päin yleensä. "Ei täällä päin ole tapana..." on lause, mitä inhoan silloin kun se liitetään kotiseutuuni.

Itse olen ollut koko elämäni monella tapaa erilainen. Nuorena kapinallinen, koko ikäni lihava, sellaisia mielipiteitä ja harrastuksia omaava, jotka eivät ole kovin yleisiä "täällä päin". Pohjanmaalla naisen kuuluisi haaveilla kodista, lapsista, harrastaa puutarhanhoitoa ja käsitöitä ja äänestää keskustaa. Itselleni henkilökohtainen vapaus (joka tarkoittaa mm. vapautta perheenperustamisvelvollisuudesta), oma aika ja rauha kirjoittaa ja lukea on mennyt aina kaiken muun edelle. Minun paikkani ei ole ollut hellan ja häkkisängyn välissä.

En vertaa omaa elämääni siihen, miten vaikeaa täällä päin on ollut ja valitettavasti tulee vielä seuraavan elälkkeelle jäävän sukupolven ajan olemaankin esim. elämällä mihin tahansa vähemmistöön kuuluvana pienillä paikkakunnilla, mutta sen verran erilaisia ihmisiä tunnen ja olen itsekin asioita kokenut, että tiedän, mistä puhun / kirjoitan, kun puhun / kirjoitan yhdenmukaisuuden paineesta tässä yhteiskunnassa.  

Ikäni puolesta minun pitäisi kuulua niihin fossiileihin, jotka eivät ymmärrä tästä päivästä mitään eivätkä halua asioiden muuttuvan, mutta onneksi kuulun niihin ihmisiin, joiden kohdalla ikä on vain yksi numeraalinen käsite ihmisten luokitteluun. Niin kauan kuin järki pelaa, sieluni on vapaa ja minä olen vapaa ajattelemaan, olemaan jotakin mieltä ja tuomaan sen esille joko puhuen tai kirjoittaen. Sitten kun pää ei enää pelaa - se on sitten yhteiskunnan velvollisuus pitää minusta huolta / pistää ojennukseen - ja sen voin rakkaat lukijani sanoa, se ei todellakaan ole tulemaan helppoa. :)