Minä olen vanhanaikainen ihminen. En ymmärrä i-Podeja ja älypuhelimia. Kännykkä on kännykkä - sillä soitetaan, lähetetään tekstiviestejä ja sen verran annan periksi, että voidaan myös ottaa valokuvia. Ja jos oikein rehellinen olen, niin on myös muutaman kerran tullut käytyä netissä, Facebookissa kännykällä - vaikka se vanhaa mallia onkin. Sellainen, jossa on näppäimet - ei mitään kosketusnäyttöjä.

Mutta ilmiö nimeltä e-book on minulle käsittämätön asia. Ok, hetimullekaikkinytsukupolvi haluaa, että kaikki on kätevää ja tapahtuu nopeasti, myös kirjan lukeminen. Mutta minä en halua nauttia lukemaani kirjaa sähköisessä muodossa. En. Vaikka olisin museokamaa. Kirjan lukemisessa suuri osa kokonaisuudesta on kirjan pitäminen kädessä. Kannen ja takakannen silmäily. Sivujen rapina. Selailu. Se tunne, kun kirja on kädessä. Fyysinen kontakti kirjaan. Rakkaus kirjaan.

Vaikka tekniikka kehittyisi kuinka, minä en luovu kirjoista. En, vaikka ne julistettaisiin laittomiksi. Minulla on kirjahylly ja pidän itseni kurissa sillä, että omistamani kirjat täytyy sopia kirjahyllyyn, sen ovien sisäpuolelle. Osa kirjoista jatkaa matkaansa kirpputorin kautta uusille omistajille tehdäkseen tilaa uusille tuttavuuksille.Isännän sanoja lainatakseni kirjahylly on minun kovalevyni, josta täytyy välillä poistaa jotain, että sinne mahtuu uutta.

Tällä hetkellä olen kirjastolakossa. Haluan lukea kaikki kirjat, jotka omistan. Kirjat eivät ole minulle koriste-esineitä vaan kokonaisia elämiä, joihin uppoudun joka päivä, viimeistään ennen nukkumaan menoa. 1/8 on luettu. Luku ei ole tarkka, koska koko ajan tapahtuu poistumista ja täydennystä. Mutta toivon, että saan käytyä kaikki läpi ennen viiskymppisiä. Ihan vain sen vuoksi, että voisin antaa itselleni luvan käydä jälleen kirjastossa.