Olen omituinen ihminen siinä(kin) suhteessa, että yövuorot ja niiden jälkeen nukutut lyhyehköt unet vauhdittavat aivotoimintaani. Näen vilkkaita unia, joissa on useita ihmisiä ja epäloogisia tapahtumia. Herättyäni on usein hyvin luova fiilis ja pää täynnä ideoita / ajatuksia. Nyt on herännyt huoli siitä, että pitäisikö minun olla huolissani tästä? Meneekö tämä jo maanisuuden puolelle? Voi kuulostaa vitsiltä, mutta oikeasti olen miettinyt tätä ihan vakavasti.

Eilenaamuinen ensimmäisen yön jälkeinen "kuningasideani" oli sellainen ajatus, että mitä jos aloittaisin elämänkertani kirjoittamisen. Siis ihan huvikseni, luettavaksi niille, jotka penkovat joskus jäämistöäni. Vaikka elämästäni ei ole puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita, saattaa silti olla, että ketään ei kiinnostaisi. Suren sitä, että esim. veljeni lapset eivät ole pätkääkään kiinnostuneet elämästäni ja tädistään. He elävät omissa kuvioissaan pikkupaikkakunnalla, joka kutsuu itseään nykyisin kaupungiksi. Minun persoonani on heille liian omituinen ja lihava. Olen heille vain se kummallinen täti, jonka toilauksista he ovat joskus kuulleet vanhempiensa keskustelevan.

Älkää siis ihmetelkö, kun en ole sukurakas. Joskus tuntuu, että minulla ei ole oikeasti ketään läheistä sukulaista. Täti kuoli kolme vuotta sitten. "Varaäitini" eli ex-mieheni ihanan äidin menetin vajaat kaksi vuotta sitten. Vanhempani elävät, mutta eivät enää tässä maailmassa. Jos välini heihin eivät ole olleet aikaisemminkaan lämpimät ja läheiset niin en osaa niitä enää sellaisiksi muuttaa.

Olen onnellinen siitä, että minulla on hyvä ja rakastava, mutta ennenkaikkea kärsivällinen ja pitkäpinnainen, tervejärkinen mies, joka jaksaa oikkujani ja osittaista yksinolon tarvettani. Minulla on ystäviä, jotka ovat tunteneet minut vuosia ja välittävät oikeasti. Tiedän myös säilyväni aina ex-mieheni nyt jo aikuisen tyttären sydämessä, siitäkin huolimatta, että en ollut aina helppo "äitipuoli". Nykyisen mieheni lapsille olen välttämätön paha, nalkuttava ja nipottava akka, joka ei aina ymmärrä sitä, että lapset pitävät meteliä ja kuluttavat asuntoa tahtomattaan. Ilmankos en ole omia lapsia halunnutkaan.

Eilen luin iltapäivälehden nettisivulta artikkelin blogia pitävästä nuoresta naisesta, Pia "Pipsa" Vienasta ja hänen Värikäs elämäni-nimisestä blogistaan. Ehdin tutustua siihen vasta pintapuolisesti, mutta täydet pisteet hänelle rohkeudesta. Siitä sain toisen yön jälkeisen "kuningasidean" - mitä jos perustaisin Facebookiin suljetun ryhmän meille oikeasti isokokoisille, mutta elämäänsä silti rohkeasti eläville ihmisille, jotka eivät anna lihavuuden rajoittaa elämäniloaan. On monia ryhmiä, joihin pääsee vain jäseneksi hyväksytyt eli se karsisi painoterroristit meitä pilkkaamasta. Asia jää hautumaan. Pitäisi vain olla enemmän aikaa, jotta voisi ylläpitää ryhmää säännöllisillä päivityksillä ja keskusteluihin osallistumisella.

Yksi huolenaihe minulla oikeasti on. Muisti pätkii ja välillä pahasti. Sain FB-kaverikutsun naiselta, jota en tuntenut. Kysyin, mistä tunnemme ja selvisi, että olemme olleet samassa koulussa. Kun hän sanoi tyttönimensä, muistin kyllä heti ja osaisin hänet vanhasta luokkakuvasta näyttää. Kun menin FB:n viestisivulle, totesin, että olemme vaihtaneet kuulumisia jo kaksi vuotta sitten. En muistanut sitä. Hävetti.

Muutama viikko sitten näin eräässä teatteriesityksessä naisen, jonka tunnistin 30 vuoden jälkeen vanhaksi koulukaverikseni. Menin juttusille ja puhuin samassa koulutuksessa olleista. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olimme kyllä olleet samassa koulutuksessa, mutta ei siinä, mistä puhuin... Kuuluuko tämä ikään? Onko oikeasti syytä olla huolissaan? Vai johtuuko tämä vain siitä, että elämässä on niin paljon kaikenlaista samanaikaisesti ajateltavaa?

Töissä avaimeni ovat aina hukassa, jos minulla ei ole taskullisia housuja. Ja voivat olla siitäkin huolimatta. On ihme, etten useammin jää lukkojen taakse. Työpaikan pakollista lääkelaskutenttiä olen kohta jo yrittänyt vuoden verran läpi. Teoria ja laskut saa suorittaa erikseen, mutta 3 kk:n sisällä. teoria olisi mennyt jo kaksi kertaa läpi, mutta laskut olen kahdesti reputtanut. Ja minulla oli iltalukion päästötodistuksessa kymppi matikasta. Mutta ne liuos- ja muuntolaskut ei vain mene jakeluun...

Vielä on yksi yö edessä ja sitten on vähän yli viikon kesälomapätkä. Nyt pitää lopettaa ja tehdä veroilmoituksen matkakuluvähennys. Huomenna pitää muistaa mennä lääkärikontrolliin, käydä ennekkoäänestämässä ja ostaa allergialääkettä. Muistankohan?