Näin loman alkamisen kunniaksi ja sopivasti alkoholia nauttineena on hauskaa kertoa teille villeistä sinkkuvuosistani 2000-luvun alussa. Tarkoitus ei ole loukata ketään. Kerron asioista siten, miten ne silloin koin. Noista vuosista on aikaa yli 10 v. ja olin monella tapaa erilainen ihminen kuin mitä olen tänä päivänä. Olin tietyllä lailla pinnallisempi ja ulkonäkökeskeisempi. En siten, että olisin etsinyt nättejä poikia tai komeita miehiä, mutta kriteerini oli ihmisen ensimmäisen kerran tavatessani se, että "kolahtaako" vai ei. Tottakai asioihin vaikutti myös se, miten toinen ihminen suhtautui minuun.

Ihan tarkasti en muista vuotta enkä kuukautta, kun laitoin ensimmäisen nettideitti-ilmoitukseni, mutta muistan kyllä hyvin ihmisen, joka oli ensimmäinen nettituttavuuteni. Kirjoittelimme vuoden tai pari ennenkuin tapasimme ja olin ennen häntä tavannut muutaman muunkin. Koska olemme yhä tänäkin päivänä väleissä enkä muistele häntä millään tavalla pahalla, kerron tapaamisesta vain lyhyesti.

Hän asui Helsingissä ja teimme treffit eräänä syksyisenä viikonloppuna Tampereelle. Kummallakin oli ollut yhteydenpitomme aikana erinäisiä "virityksiä", mutta päätimme vihdoin viimein tavata. Vietimme mukavan viikonlopun eikä yhteydenpitomme siihen jäänyt. Olin niihin aikoihin muistaakseni aika solmussa itseni ja omien tunteideni kanssa, joten siitä ei kehittynyt ystävyyttä enempää. Jossain vaiheessa hän alkoi seurustella ja hänen entinen naisystävänsä oli jostain syystä mustasukkainen minulle. Sain tältä naiselta viestin heidän eronsa jälkeen, että hän on nyt vapaa ja että meillähän jäi jotain kesken. Ihmettelin tätä yhteydenottoa, mutta selvitimme asian ja tämä mies ei jatkanut sitä suhdetta. Tänä päivänä hänellä on käsittäkseni ihan hyvä ja toimiva suhde ja uskallan sanoa, että olemme edelleen ystäviä, vaikka emme aktiivisesti yhteyttä pidäkään.

Ensimmäiset nettitreffini tulen muistamaan aina. Kokonaisuutena koko tapaus oli kyllä kaikin puolin uskomattoman surkuhupaisa ja tosi nolo, oikein Mrs Bean-tyyliin. Olin kirjoitellut ja muistaakseni puhunut puhelimessakin (tästä nyt en ole ihan varma) samalla paikkakunnalla asuvan eronneen miehen kanssa. Hän oli esiintynyt omalla nimellään ja muistaakseni hänen yhteystietonsa löytyivät puhelinluettelosta, joten uskalsin tehdä treffit asunnolleni.

Tässä vaiheessa haluan huomauttaa, että kun ihmisen kanssa kirjoittaa tai puhuu puhelimessa, hänestä muodostuu alitajunnassa tietynlainen kuva, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. En tarkoita nyt sitä, että toinen loisi itsestään valheellisen kuvan. Tarkoitan sitä, että oma alitajunta muodostaa toisesta tavallaan valheellisen kuvan, joka ei ole yhtäpitävä sen kuvan kanssa, minkä ko ihmisestä saa hänet kasvotusten tavattuaan.

Kun tämä ensimmäinen treffikummpanini ilmestyi vuokra-asuntoni oven taakse ja katsoin ovisilmästä, iski paniikki ja olisin halunnut haihtua ilmaan. Mies seisoi rappukäytävässä kukkapuskan ja viinipullon kanssa.  Ei hänessä varmaan oikeasti mitään vikaa ulkoisesti ollut, mutta hän edusti sellaista miestyyppiä, joita mahtuu 13 tusinaan ja joka ei koskaan ollut viehättänyt itseäni ulkoisesti. (En ala niitä ominaisuuksia tässä kuvailemaan, koska olen tähän ikään mennessä oppinut, että saatan itse olla jonkun silmissä yhtä vastenmielinen omien ominaisuuksieni vuoksi.)  Ajattelin vain, että mitenköhän selviän tästä tilanteesta kunnialla. Juttelimme jotakin ja vasta myöhemmin tajusin, että mies katsoi minua tosi pitkään.

Menimme pizzalle ja ainoa vapaa pöytä oli iso pyöreä pöytä, johon tuli myöhemmin pelastuksekseni iäkkäämpien naisten seurue, joiden kanssa yritin jotain jutun juurta. Otin tosi paljon valkosipulia, koska se on tehokas karkoitin, mutta tämä mies otti vielä enemmän. En muista, mistä puhuimme, mutta sen muistan, että siinä vaiheessa oli vaikea keksiä jutun juurta, kun vain halusi tilanteesta eroon.

Mies kysyi minua jatkoille pubiin, mutta onnekseni minulla oli seuraavana päivänä sovittu koulutuspäivä, johon pystyin vetoamaan. Mies halusi väen väkisin saattaa minut kotiin ja matkalla hän sitten kysyi vähän siihen tyyliin, että miten tästä eteenpäin. Otin avuksi selityspakkini, että en ole oikeastaan valmis vielä seurustelemaan, koska minulla on itseni kanssa niin paljon asioita keskein. Mies melkein suuttui, että miksi sitten olin laittanut sen ilmoituksen. Kiemurtelin itseni tilanteesta jotenkin irti ja se juttu jäi siihen.

Paitsi, että myöhemmin paljastui niin nolo juttu, että hävettää tunnustaa sitä. Ilman sitä tämä juttu ei kuitenkaan olisi edes kertomisen arvoinen. Voitte varmaan ymmärtää, että kun asian tajusin, oli tosi nolo olo. Olin nimittäin tavannut ko miehen aikaisemmin eräässä opiskeluuni liittyvässä harjoittelupaikassa sekä kasvotusten että jutellut hänen kanssaan puhelimessa. Tästä oli todisteena omin käsin kirjoittamani raportti. Olin aika järkyttynyt tajutessani asian. Olin ilmeisesti nollannut ns. työasiat niin hyvin, että mikään seikka missään vaiheessa ei tuntunut tutulta. Jälkeenpäin ajateltuna olin ihan varma, että mies kyllä tunnisti ja muisti minut aikaisemmasta yhteydestä, vaikka ei maininnut siitä mitään.

Onnekseni en ole törmännyt ko ihmiseen enää myöhemmin. Ja vaikka olisinkin, en varmaan tunnistaisi häntä. Kuten aiemmin sanoin, hänen näköisiään miehiä mahtuu 13 tusinaan.

Seuraavalla kerralla lisää noloja tilanteita sinkkuvuosilta nettieittailun parista. ;)