sunnuntai, 31. joulukuu 2023

Hyvästi vuosi 2023

413814635_10160911510479771_714755199712

 

Muutaman tunnin päästä päättyvä vuosi on ollut itselleni monella tapaa kuormittava ja vaatinut isoja päätöksiä. Hienojakin asioita vuoteen toki mahtuu, mutta jätän hyvästit vanhalle vuodelle mielelläni. En jää kaipaamaan sitä epätietoisuutta, epävarmuutta ja ahdistusta, mitä vuoteen ja päätöksentekoihin liittyi. Vuosi sitten siirryimme hyvinvointialueen työntekijöiksi. Aluksi tuntui, että kukaan ei tiennyt mistään mitään ja kaikki piti itse yrittää selvittää. Vieläkin on paljon kesken olevia asioita, mutta perustyö jatkuu ja tukena on uusia, upeita kolleegoja. Asiat selviää yksi kerrallaan, kunhan vain muistaa pysyä rauhallisena eikä stressaa liikaa asioista, joille ei voi mitään. Työ itsessään on palkitsevaa, kun näkee asiakkaiden pääsevän eteenpäin elämässään. Suru-uutisiakin tulee, mutta niitä tulee yksityiselämässäkin. Pitää vain muistaa, että kaikkia ei voi pelastaa. 

Suurimmat stressit kuluneena vuotena liittyivät omaan taloudelliseen tilanteeseen ja terveydentilaan. Elämä on ollut jo pitkään laskuista ja lainanlyhennyksistä selviämistä kuukaudesta toiseen. Keväällä tein päätöksen laittaa kämppä vuoden sisällä myyntiin. Pankki tuki päätöstä, myönsi lainanlyhennysvapaata ja uuden lainan, jolla maksettiin useampi pienempi velka pois. Päätöksen tekemisen jälkeen oli huojentunut olo. Pystyin ostamaan pitkästä aikaa uusia arkivaatteita eikä joka kuukausi tarvinnut miettiä, mitä laskua siirtäisi. Suurin muutos oli luopuminen vanhasta, mutta uskollisesta autosta, joka oli tullut elinkaarensa loppusuoralle ja hankkia tilalle hieman uudempi, vuoden 2008 malli. Joidenkin mielestä sekin on jo vanha, mutta jos hyvin käy, kuljen sillä töissä eläkeikään saakka. 

Heinäkuusta 2022 olen kulkenut kyynärsauvojen kanssa oikean lonkan nivelrikon vuoksi. Olen yrittänyt muistaa olla kiitollinen, että pystyn kuitenkin liikkumaan, ajamaan autoa ja käymään sekä töissä että asioilla. Täytyy silti myöntää, että kyllä asia on välillä masentanut, vaikka en sitä ole aina ulospäin näyttänytkään. Joinain aamuina kestää tosi kauan ennenkuin pääsen lähtemään töihin. Suihkussa käyminen ja pukeminen kestää ja on kankeaa. Liukuva työaika on pelastus. Joskus kipu vaivaa yöllä ja viivyttää unen tuloa. Jotkut kotityöt ovat vaikeita tai mahdottomia. Särkylääkkeen ja kipugeelin käyttö on jokapäiväistä. 

Kärsivällisyys on kyllä vahvistunut vuoden aikana. Ja se on palkittu. Kesällä aloimme pitää silmällä vuokrailmoituksia ja kävimme muutamaa kohdetta katsomassakin. Yllättäen tuli ilmi, että seinän takaa muuttaa vuokralla ollut perhe omaan kotiin. Koska olimme asuneet asunnon omistajan kanssa samaan aikaan tässä taloyhtiössä, uskalsin kysyä suoraan, että ottaisiko hän meidät vuokralle. Ja niin pääsimme syksyllä muuttamaan seinän taakse, samanlaiseen asuntoon peilikuvana kuin vanha. Vanhassa asunnossa on vielä tavaraa, mutta eiköhän se alkuvuodesta saada tyhjäksi. Siivousfirma saa sitten tulla tekemään perusteellisen puhdistuksen, jotta asunnon kehtaa laittaa myyntiin. Uuteen asuntoon järjestän säännöllisen siivouksen niiden töiden osalta, joita en itse pysty tekemään. Lupasin pitää tästä parempaa huolta kuin omastani. Toki täällä on paljon vähemmän tavaraa, kun karsittiin kaikkia turhia kovalla kädellä, kirpparille, kierrätykseen ja roskiin. 

Yksi asia, joka on auttanut jaksamaan ja olemaan antamatta periksi, on lihavuusleikkauspolku, johon minut hyväksyttiin marraskuussa 2022. Leikkauspäätöksen sain lokakuussa 2023. Leikkaus on helmikuussa 2024, mikäli ei tule mitään esteitä. Matka on ollut pitkä, mutta aika on mahdollistanut asian psyykkisen työstämisen. Lihavuusleikkaus on itselleni viimeinen mahdollisuus saada painoa enemmän ja pysyvästi pois ja päästä myöhemmin lonkkaleikkaukseen, mikäli siihen on vielä tarvetta. Haluan päästä eroon kepeistä ja liikkumaan vielä normaalisti. Neljä viikkoa ennen leikkausta tulee olemaan itselleni todellinen haaste, sillä sen ajan olen hyvin vähäenergisellä dietillä. Se poistaa sisäelimien ymärillä olevaa rasvaa ja tekee leikkauksen turvallisemmaksi. Mutta kestän sen sillä ajatuksella, että se on elämän viimeinen dietti. Sen jälkeen opettelen syömään uudelleen, mutta eri lailla kuin aikaisemmin. 

Vaikka maailman tilanne on pelottava ja yhteiskunnan suunta huolestuttava, odotan oman elämäni suhteen ensi vuodelta todella paljon. Leikkauspäivästä tulee jäljellä olevan elämäni toinen syntymäpäivä. Odotan toipumisen jälkeen kevenevää kevättä ja kesää sekä oleskelua yllä olevassa kuvassa olevalla, pinta-alaltaan laajennetulla, ihanalla terassilla. Toinen iso päivä on se, kun saan vanhan asunnon myytyä ja voin maksaa kaikki velkani pois. Yli 10 v. tuli kokeiltua asuntovelallisen elämää ja lopputulos on se, että se ei ole minua varten. Kuluneen sanonnan mukaan, miksi ostaa koko lehmää, kun kaupasta saa ostaa maitoa purkissa. 

Toivotan jokaiselle blogini lukijalle entistä parempaa Uutta Vuotta 2024!

 

lauantai, 12. elokuu 2023

Väliarviointia kuluneesta työvuodestani muutoksen keskellä 2/2

i-mediat_2022-03_29ec5ef9-bf29-4b0b-8c13

(Kuva: I-Mediat) 

Syksyllä 2022 sote-uudistus ja työntekijöiden hyvinvointialueille siirtyminen oli tosiasia ja lähestyi viikko viikolta. Samoin lisääntyi epätietoisuus ja pelko tulevasta, ainakin itselläni. Työntekijöitä infottiin kyllä kiitettävästi yleisellä tasolla, jos itse oli aktiivinen ja seurasi informointia. Ensimmäinen huolestuttava asia oli se, maksetaanko palkat ajallaan. Viereinen hyvinvointialue oli aloittanut jo vuotta aiemmin ja siellä oli ongelmia palkanmaksussa. Suurin huoleni oman työn kohdalla oli se, että olin sosiaalialan ammattilainen ja työskentelin aikuissosiaalityössä päihdehuollon ohjaajana. Meille kerrottiin, että mielenterveys- ja päihdepalvelut siirtyvät sosiaalipuolelta terveydenhuoltoon. Oma työntekijäidentiteettini oli sosiaalipuolella. Miten osaisin sopeutua terveydenhuollon puolelle ja osattaisiinko siellä arvostaa sosiaalialan koulutuksen saaneen työntekijän osaamista?

Huoli oli myös siitä, miten siirto vaikuttaisi työni sisältöön. Olin viranhaltija ja tein asiakkaille päätöksiä eri riippuvuuksien hoidon laitos- ja avokuntoutukseen sekä riippuvaisten läheisille läheiskuntoutukseen. Päätöksenteko-oikeus mahdollisti asiakkaiden nopean ja joustavan hoitoon pääsyn - akuutissa tilanteessa vaikka samana päivänä. Kun terveydenhuollon puolella ei tehty viranomaispäätöksiä, miten asiakkaiden hoitoon pääsy jatkossa? Menisikö päätöksenteko johonkin työryhmään, joka ei olisi edes nähnyt asiakasta ja asiakas joutuisi odottamaan ties kuinka kauan, mikä taas saattaisi vaikuttaa siihen, että asiakkaan hoitomotivaatio haalistuisi ajan myötä ja hän palaisi tuttuun ja turvalliseen riippuvuuskäyttäytymiseen? Pahinta oli se, että kukaan ei oikein osannut vastata näihin kysymyksiin. 

Vuodenvaihde lähestyi ja ennen joulua jäin perinteiseen tapaani vuosilomalle, mikä ei ollut koskaan mahdollista vuorotyössä. Työhön palatessani jännitin, miten kaikki ohjelmat toimii. Hyvin toimi - kunnes parin päivän jälkeen huomasin olleeni asiakastietojärjestelmän vanhemmassa versiossa. Ei siinä auttanut kuin naputella kaikki uudelleen oikeaan versioon. Tyoajanseurantajärjestelmä Timeconin piti tulla käyttöön tammikuussa sekä tietokoneille että kännyköihin. Isoissa työpisteissä joillakin oli jo seinässä oleva leimauslaite. Meitä ohjeistettiin tekemään työaikaleimauksista exel-taulukkoa. Sitä sitten tehtiinkin melkein 4 kk huhtikuun loppupuolelle ennenkuin Timecon tuli käyttöön. Siinä vaiheessa ei ollut hajuakaan, paljonko minulla on plussaa tai miinusta. Itse laskeminen oli toivotonta. Itse asiassa vasta tällä viikolla saldo tuli ajan tasalle - kiitos esimiehen oikaisupyynnön. Kaikilla ei varmaan ole vieläkään.

Takaisin tammikuuhun. Palkka tuli ajallaan, mutta lisät puuttui. Asia kyllä korjattiin kiitettävän nopeasti ja sen jälkeen ei mitään ongelmia omalla kohdallani palkan saannissa ole ollut. Helmikuu oli hiljaista aikaa, asiakkaidenkin osalta. Tuntuu, että ihmiset eivät oikein tienneet, mitä palveluja on mistäkin saatavissa. Hyvinvointialueen nettisivut päivittyivät tosi hitaasti ja kunkin paikkakunnan palveluja oli vaikea löytää. Uuden esimiehen nimi oli tiedossa jo vuodenvaihteessa, mutta vasta maaliskuussa "meidän tiimi" kokoontui ensimmäisen kerran. Olimme nyt MiePä, johon kuului psykiatrisen poliklinikan henkilökunta, terveyskeskuksen depressio-, psykiatrinen- ja päihdesairaanhoitaja, psykiatrisen tukipisteen sairaanhoitajat ja ohjaajat, päihteettömän tukipisteen ohjaaja ja me kaksi päihdehuollon ohjaajaa. Esimieheksi oli nimetty psykiatrisen poliklinikan osastonhoitaja. Osa ennestään tuttuja, mutta paljon uusia kasvoja. 

1.4 sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmä siirrettiin kokonaan uudelle alustalle. Täytyy sanoa, että se on kyllä monimutkaisin ja hankalin kaikista järjestelmistä, mitä olen työurani aikana käyttänyt. Helpotus oli suuri, kun sain tiedon, että me sosiaalihuollosta terveydenhuoltoon siirtyneet tulemme jatkossa kirjaamaan terveydenhuollon potilastietojärjestelmään. Se oli niin helppokäyttöinen, että opin sen päivässä muutaman erehdyksen kautta. Sosiaalihuollon järjestelmässä teen ainoastaan päätöksiä ja maksusitoumuksia asiakkaille. Ajattelisin, että jossain vaiheessa käytäntö kehittyy niin, että maksusitoumukset voidaan tehdä terveydenhuollon puolella. Mutta se vaatii varmaan lakimuutoksia. Byrokratia kun on niin kankeaa ja hidasta. Itselleni ei ole väliä, kummassa järjestelmässä työtäni teen. Pääasia on se, että asiakkat (en osaa vieläkään sanoa potilaat) ja heidän läheisensä pääsevät jatkossakin tarvitsemaansa hoitoon. 

Mitä pidemmälle vuosi kuluu, sitä onnistuneempana asiana pidän oman työni terveydenhuollon puolelle siirtymistä. Saan työskennellä tosi hyvien tyyppien kanssa, joista osa on tuttuja jo aikaisemmalta työuraltani. Vaikka aluksi pelkäsin, miten tulen ymmärretyksi terveydenhuollon puolella, niin kokemukseni ovat miltei poikkeuksetta positiivisia. Yhteistyö uuden esimiehen kanssa sujuu erinomaisesti ja ammatillinen arvostus on molemminpuolista. Se ei ole muuttunut miksikään, että olen joskus eri mieltä muiden ammattilaisten kanssa siitä, miten jonkun yksittäisen asiakkaan asiaa / tilannetta tulisi hoitaa. Koen, että minun tehtäväni on pitää joissakin tilanteissa asiakkaan puolta, jos koen, että asiakkaan / potilaan oikeudet ei toteudu. Tässä olen ollut muutaman kerran ehkä liiankin intohimoinen, mutta minkäs sille voin, että teen tätä työtä suurella sydämellä. Yritän silti ottaa opikseni ja harkita sanomisiani hiukan tarkemmin, koska hyvin sujuva yhteistyö on aina asiakkaan edun mukaista. 

Viisi vuotta tässä työssä tuli täyteen. Tykkään edelleen työstäni ja toivon voivani saada tehdä sitä eläkeikään saakka eli reilut 7 v. Hyvinvointialueilta vaaditaan isoja säästöjä. Toivon, että se ei heikennä ihmisten hoitoon pääsyä ja avun saamista. Kun uusia käytäntöjä ajetaan työntekijätasolle, toivon, että asioiden suunnittelijat ja niistä päättävät kuulisivat myös meitä kentän työntekijöitä. Me näemme ensi kädessä sen mikä toimii ja mikä ei. Digitalisaatio on trendikäs sana ja sen avulla toimivat palvelut hyödyllisä niille, jotka niitä osaavat käyttää. Asiakkaissa on kuitnkin osa sellaisia, joilla ei ole näitä taitoja ja meidän tehtävä on varmistaa, että he eivät jää palvelujen ulkopuolelle ja sitä kautta syrjäydy. Yhteiskunnan sivistyksen taso mitataan sillä, miten se pitää huolta heikoimmista jäsenistään. 

Summa summarum - tässä ollaan ja näillä mennään. Enää ei ahdista. En tiedä, mikä hyvinvointialueiden tulevaisuus pitkällä tähtäimellä on, mutta toivon, että amerikan malliin ei koskaan mennä - että vain varakkailla on mahdollisuus saada palveluja. Toivon myös sitä, jos vanhaksi elän (vaikka isoäiti sanoi, että "vanhaksi ei ole halajamista"), että minua hoitaa oikea elävä ihminen eikä robotti.

lauantai, 12. elokuu 2023

Väliarviointia kuluneesta työvuodestani muutoksen keskellä 1/2

kento-hirasue-1FUP2FeOcT8-unsplash.jpg

(Kuva; Unsplash)

Olemme nyt eläneet 2/3 tästä vuodesta uusilla hyvinvointialueilla, joiden palvelukseen kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastusalan henkilöstö siirtyi vuoden vaihteessa vanhoina työntekijöinä. En ota nyt kantaa tässä blogikirjoituksessa itse uudistukseen tai sen toteuttamiseen yleisellä tasolla. Kirjoitan nyt pelkästään omasta näkökulmastani yksittäisenä työntekijänä, miten olen muutoksen kokenut ja miten olen siihen sopeutunut. Yllä oleva netistä löytämäni kuva kuvaa aika hyvin tunnelmiani viime vuoden loppupuolella. Tieto siitä, että  eteenpäin on mentävä, mutta ei harmaata aavistustakaan siitä, mitä mutkan takana odottaa. 

Lyhyt (ei aivan niin lyhyt, kun itsestäni on kysymys) katsaus aikaisempaan opiskelu- ja työhistoriaan on paikallaan reaktioideni ymmärtämiseksi. Nuorena en todellakaan tiennyt, miksi oikeasti halusin tulla isona - lukuunottamatta  maatilan emäntää, jollaista minusta ei onneksi koskaan tullut, koska ihastuminen isäntään / isäntiin ei riitä soveltuvuuteen alalle. Sattumalta ajauduin opiskelemaan päivähoitajaksi (ammatti ennen lähihoitajaa) ja olin runsaat 2 v. töissä päiväkodissa pienten puolella äitiysloma- ja hoitovapaasijaisena. Työ loppui ja tuli 90-luvun lama, jolloin kotipaikkakunnallani työttömyysprosentti oli 30. Olin työttömänä 4 v, jona aikana aloitin iltalukion. Sain töitä toisena työntekijänä paikkakunnan ensimmäisessä aamu- ja iltapäiväkerhossa. Tuolloin totesin, että lasten kanssa työskentely ei ollut minun juttuni. Sain valkoisen lakin ja hain sosiaalialan ammattikorkeakouluun. Muutin opiskelupaikkakunnalleni ja kokonaan uusi eläma alkoi.

33400732_10156396654694771_7348623261736

(Tässä rakennuksessa opiskelin 1999 - 2003, oma kuva.)

Alusta asti minulle oli selvää, että haluan mielenterveys- ja kriisityöhön. Valmistuin sosionomiksi keväällä 2003 ja tein opintojen loppupuolella sijaisuuksia voittoa tavoittelemattoman sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen eri toimipisteissä ohjaajana. Tykkäsin työstäni ja olisin varmaan jäänytkin siihen, ellei elämä olisi tullut väliin. Parisuhde vei toiselle paikkakunnalle yli 100 km:n päähän ja pakotti hakemaan töitä lähempää. Hain ja sain vakituisen hoitajan paikan vaikeasti autististen kehitysvammaisten ryhmäkodista. Työ oli kolmivuorotyötä ja henkisesti aika raskasta. En tuntenut sitä omakseni. Parisuhteessa tulin petetyksi ja jätetyksi toisen naisen takia, joten itselleni oli selvää, että palaan sinne, mistä olin lähtenytkin. Hain uusia työpaikkoja, irtisanoin itseni ja vuokrasin yksiön jo valmiiksi. Kun olin viimeistä päivää työssä, sain puhelun ja kutsun aloittaa viikon päästä uudessa työpaikassa. 

H%C3%A4rm%C3%A4n_sairaala_2021_1.jpg

(Kuva netistä, Härmän vanha sairaala, kuvaajan nimi ei tiedossa.) 

Uusi työ oli myös kolmivuorotyötä ja työmatka 50 km / sivu, mutta olin onnellinen kun pääsin ohjaajaksi mielenterveyskuntoutujien asumispalvelukotiin - työhön, johon olin halunnutkin. Työ oli kivaa ja työkaverit mukavia. Paikka oli kodinomainen ja asukkaat omia persooniaan, joiden kanssa oli mukava työskennellä. Kolme ensimmäistä vuotta olin sijaisena puoli vuotta kerrallaan, kunnes minut vakinaistettiin. Tuona aikana alkoi buumi, jonka seurauksista koko sosiaaliala kärsii yhä. Isot, monikansalliset yritykset alkoivat ostaa pieniä yrityksiä pois kilpailemasta asiakkaista. Olin tuossa työpaikassa 10 v, jona aikana yrityksellä oli kolme eri omistajatahoa. Työn kuva muuttui myös vuosien aikana. Menin sinne ohjaajaksi ja kun lähdin, työ oli muuttunut hoidolliseksi geropsykiatriseksi työksi, johon kuului haavanhoitoja ja vaipanvaihtoja. Lopullinen syy lähtööni oli omat tules-sairaudet, jotka tekivät sen työn tekemisestä sekä fyysisesti että psyykkisesti liian raskasta. Vaihtoehtoista, fyysisesti kevyempää työtä yrityksellä ei ollut tarjota. 

31967969_10156360985924771_8243640892276

(Minun "valtakuntani" 2018, oma kuva.) 

Viimeisen puolen vuoden aikana etsin uutta työpaikkaa, kunnes tämä nykyinen tärppäsi keväällä 2018. Kyseessä oli päihdehuollon ohjaajan äitiyslomasijaisuus aikuissosiaalityön puolella paikkakunnalla, jossa olin elänyt ensimmäiset 35 v. Päivätyö ja virka. Sanoin hyvästit 14-vuotta kestäneelle vuorotyörupeamalle ja suuntasin aamuisin auton nokan 62 km vastakkaiseen suuntaan kuin aiemmin. Siitä alkoi koko siihen astisen työelämäni paras aika. Tutustuin uusiin ihmisiin ja tapasin ihmisiä vuosien takaa. Sain oman työhuoneen liikennevaloilla, liukuvan työajan ja "kellokortin" modernin version. Sain omia asiakkaita ja opin joka päivä uutta. Olin pitkästä aikaa onnellisempi kuin vuosiin. Sijaisuuden loppuminen 1 v ja 5 kk jälkeen tuntui todella vaikealta. Tuli melkein itku, kun jätin viimeisenä työpäivänä tyhjään kaupungintalon neuvontapisteeseen kirjekuoressa avaimeni ja kulkuläpyskäni ja kannoin ainoaan parkkipaikalla siihen aikaan olleeseen autooni työkaverien muistamiset. 

71348460_10157554728529771_9149052562714

(Ei selityksiä, oma kuva.) 

Ne 3,5 kk, jotka etsin uutta paikkaani, olivat tunteiden aaltoilua laidasta laitaan. Sinä päivänä, kun olin menossa työnkuvaltaan vastaavan paikan työhaastatteluun toiselle paikkakunnalle, sain tietää, että viranhaltija, jota olin sijaistanut, oli irtisanoutunut ja paikka oli auki. Kävin haastattelussa, jossa kerroin hakevani myös edellistä paikkaani ja sanoin rehellisesti, että jos sen saisin, ottaisin sen. Paikkaa oli hakenut neljä, joista kaksi veti hakemuksensa pois. Meistä kahdesta jäljellejääneestä minut valittiin. Tuntui aika huikealta - nainen täytti juuri 56 v. ja sai jo kolmannen vakipaikan elämässään! Ja vielä runsaasti ylipainoisena. Että se siitä ikä- ja läskisyrjinnästä työelämässä, ei pitänyt paikkansa omalla kohdallani. 

Olin aloittanut sosiaalialan YAMK-opinnot syksyllä 2018 eli hakenut niihin jo ennenkuin tuosta sijaisuudesta tiesin. Tammikuussa 2020 palasin tuttuun työhön vakituisena. Kaksi kk siitä eteenpäin tuli korona. Se muutti omalta osaltaan työn tekemisen tapoja ja meiltä vaadittiin muutoksia asiakkaiden kohtaamistilanteisiin. Etäpalavereihin oli pakko sopeutua, vaikka oman naaman näkyminen näytöllä ei ollut mieltä ylentävää. Opinnot olivat kolmea kurssia ja lopputyötä vaille valmiit eli opintopisteissä puolessavälissä. Niin siinä vain kävi, että niiden eteneminen jäi koronan jalkoihin ja siihen, että voimavarat eivät vain riittäneet niiden loppuun viemiseen. Totesin, että oman työn kehittäminen ja asiakastyö on tärkeämpää kuin yksi kirjain lisää tittelissä. 

Kun koronasta selvittiin, alkoi hyvinvointialueuudistusmuutokseen valmistautuminen. Siitä kerron tämän blogin toisessa osassa. Kuten huomaatte - minun "lyhyesti" ei tarkoita samaa kuin mitä sanalla lyhyesti yleensä tarkoitetaan. To be continued... ja silleen... :) 

 

 

lauantai, 22. heinäkuu 2023

Mikään ei ole enää ennallaan

IMG_2369.jpg

Loma alkaa olla lopuillaan. Maanantaina on töihinpaluu. Olen tyytyväinen, että otin yli neljä viikkoa lomaa yhteen putkeen. Olen nauttinut tästä lomasta enemmän kuin vuosiin. olen myös saanut pidettyä työasiat kokonaan poissa mielestä. Ehkä se on onnistunut siksi, että nyt on ollut mielessä niin paljon kaikkea muuta. Tällä hetkellä päällimmäisenä on tunne siitä, että kun palaan töihin, en palaa enää samaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen kuin missä lähdin lomalle. Luottamus Suomen hallitukseen ja sen kykyyn hoitaa meidän kaikkien asioita on täysin mennyt.

En ota kantaa siihen, minkä puolueiden pitäisi olla hallituksessa, mutta sen vain sanon, että näin järkyttävää hallitusta en muista elinaikanani Suomessa olleen. Hallituksessa on henkilöitä, joiden ei pitäisi missään nimessä olla ministereinä. Omia traumojaan purkavat narsistiset henkilöt ovat oikeasti erittäin vaarallisia yhteiskunnan korkeimmissa päättävissä elimissä. Yhteiskunnallinen traumatisoituminen on vaarallista. Se aikaansaa aggressiivista käyttäytymistä, joko teoin tai sanoin. Me kaikki tiedämme, miten paljon pahaa yksittäiset henkilöt ovat väkivaltaisilla teoillaan aikaansaaneet tässä yhteiskunnassa sekä kaikkialla maailmassa. Vielä ei ole täysin ymmärretty sitä, että sanat ovat yhtä vaarallisia. Ne provosoivat samanmielisiä lukijoitaan myös fyysisiin tekoihin. Viha on pandemia, jonka leviämistä ei voida maskeilla estää.

Viha, kateus ja katkeruus ovat vaarallisia tunteita, mikäli ihminen ei pysty käsittelemään omia kipukohtiaan, mitkä ovat niiden takana. Toisiin ihmisiin, ihmisryhmiin ja yhteiskuntaan kohdistuessaan ne aiheuttavat pelkoa ja turvattomuutta. Tätä näemme uutisista joka päivä jostain päin maailmaa ja omaa maatamme. Toinen asia, joka huolestuttaa on se, että oli maamme taloudellinen tilanne ja velkaantuminen miten huonolla tolalla tahansa, en voi ymmärtää ja hyväksyä sitä, että kaikkein pienituloisemmilta ja heikoimmin toimeen tulevilta vähennetään tuloja ja mahdollisuuksia inhimilliseen elämään  entisestään. 

Itse kuulun työssä käyvänä keskituloisiin ja pärjäisin palkallani kohtalaisen hyvin, ellen olisi ylivelkaantunut. 12 v. sitten tein siinä elämäntilanteessa mielestäni järkevän ratkaisun ja otin asuntolainaa ostaakseni asunnon. Terveydentilani vuoksi vaihdoin kolmivuorotyön päivätyöhön viisi vuotta sitten. Vaikka uusi työ on monin kerroin mielekkäämpää kuin vanha, se merkitsi useamman satasen vähennystä käteen jäävään palkkaan. Kun tilillä oleva raha ei riittänyt laskujen maksamiseen, ruokaan, auton kustannuksiin, lääkkeisiin ym. oli pakko turvautua luottokorttiin. Kun kuukausittaiset lainojen lyhennykset ja laskut veivät 3/4 käteen jäävästä palkasta, kierre oli valmis. Ruoan ja bensan kallistuminen pahensi tilannetta. Viimeinen niitti oli asuntolainan koron nouseminen 1,8 prosentista 4,6 prosenttiin. 124 km:n työmatka päivässä pakotti myös vaihtamaan 26 v. vanhan auton 10 vuotta nuorempaan ja yli 300 000 km vähemmän ajettuun. Eläkeikään kun on vielä useampi vuosi. 

Tämänhetkisen elämäntilanteen perusteella ainoa järkevä ratkaisu on muuttaa vuokralle ja laittaa asunto myyntiin. Muuta vaihtoehtoa ei ole ja olen sinut sen asian kanssa. Asunnon myymisen jälkeen saan maksettua kaikki velkani pois ja hiukan jää säästöönkin pahan päivän varalle. Vuokralla asuminen ei ole minulle mikään ongelma. Suurimman osan elämästäni olen asunut vuokralla ja minulla on ollut kivoja asuntoja ja mukavia vuokranantajia. Omistusasuminen ei ole itselleni mikään elämänarvo, mutta tulipa nyt kokeiltua sekin. Taloudellisen tilanteen helpottuminen antaa minulle voimia ja energiaa keskittyä muihin asioihin, kuten fyysisen terveyteni hoitamiseen ja parantamiseen. 

Huolissani olen silti siitä, mihin tämä yhteiskunta on tämän hallituksen aikana menossa. Neljä vuotta on lyhyt aika ihmiskunnan historiassa, mutta sinäkin aikana hallitus voi saada paljon pahaa aikaiseksi. Ihmiset, joilla ei ole koskaan ollut vaikeuksia taloudellisen toimeentulon kanssa, eivät kykene ymmärtämään, että suurin osa ihmisistä elää heidän yhteiskuntaluokkansa ulkopuolella ja monilla ei ole varaa asioihin, jotka ovat heille itsestäänselviä. Pienistä eläkkeistä, työttömän peruspäivärahasta tai toimeentulotuesta ei niin vain laiteta rahaa säästöön, kun niillä tuloilla ei pystytä hankkimaan edes elämän perusasioita, kuten ruokaa, vaatteita tai lääkkeitä. 

Joskus ihmettelen, onko maalaisjärjen käyttö kielletty päättäjien keskuudessa. Koko yhteiskunnan etu unohtuu, kun puolueet ja kansanedustajat pitävät maratonpuheitaan eduskunnassa ja taistelevat siitä, kuka saa tahtonsa periksi. Työvoimapulaa ei ratkaista kiristämällä työttömien tilannetta tai tekemällä Suomeen muuttaminen entistä vaikeammaksi. Työttömissä on runsaasti henkilöitä, jotka eivät kykene sairauden tai päihderiippuvuuden aiheuttamien psyykkisten tai fyysisten vaurioiden vuoksi työntekoon. Heille tulisi myöntää eläke. Toisaalta on monia sellaisia, jotka kykenisivät työelämään, mikäli työelämä ja työpaikat olisivat joustavampia (esim. lyhyempi työaika ja työviikko). En ihmettele yhtään, että nuoret masentuvat ja ahdistuvat, kun jo koulusta asti heille on opetettu, että elämä on kilpailua ja vain parhaat pärjäävät. Älylaitteiden ja pelien ääressä enemmän aikaa viettäneiden lasten ja nuorten sosiaaliset taidot ovat surkastuneet ja toisten ihmisten kohtaamisesta on tullut pelottavaa. Vaikka suurin osa nuorista pärjää hyvin, huolestuttavan iso osa on vieraantunut elämästä ja normaaliin arkeen kuuluvista asioista. Tässäkään ei lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskeminen 25 vuodesta 23 vuoteen auta yhtään mitään. 

Tiedän kyllä, että huolissaan oleminen ei auta eikä muuta mitään. Olen kuitenkin huomannut, että meitä huolissaan olevia on tällä hetkellä aika monta. En ole ennustaja, mutta veikkaan, että tämä hallitus ei neljää vuotta istu, ellei tehdä ministerivaihdoksia. Julki tulleita asioita ei voi pyyhkiä pois olosuhteiden pakottamalla anteeksipyynnöllä eikä mattojen pesulla. Utopiaa on myös se, että asia unohtuisi syyskuuhun mennessä, kun eduskunta palailee mökeiltään. Me suomalaiset ja muun maalaiset, me emme unohda. 

perjantai, 26. toukokuu 2023

Muistokirjoitus Vanhalle Rouvalle

IMG-20230525-WA0005.jpg

Tulit elämääni vuonna 2007, kun olin aivan rikki ja hajalla. Olin tullut petetyksi ja jätetyksi usean vuoden avoliiton jälkeen, kun itseäni vanhempi, varakkaampi ja hoikempi moottoripyöräilevä puuma nappasi exäni, jonka vuoksi olin jättänyt kotiseutuni ja muuttanut vieraalle paikkakunnalle. Sinut löysi itse asiassa yksi nettideittilohdukkeistani, joiden avulla yritin todistaa itsellen Juha Tapion laulun sanoin, että "Kelpaat kelle vaan". Olit ensimmäinen itse ostamani auto. Läysin sinut nykyiseltä kotipaikkakunnaltani, jonne muutin takaisin keväällä 2008. 

Merkitsit minulle itsenäisyyttä ja vapautta. Ja tottakai luotettavaa kulkupeliä, joka vei paikasta A paikkaan B. Mahdollistit minulle kymmenen vuoden ajan kulkemisen 50 km:n päässä kolmivuorotyössä. Sinä aikana läysin nykyisen aviomieheni ja ostin rivarikolmion pankin lainalla. Käytin sinua lähellä olevassa huollossa, josta sai Bonuspisteitä. Viimeiseksi huoltokerraksi siinä liikkeessä jäi se, kun huoltopoika sanoi: "Näitä tulee harvemmin, kun nämä on sellaisia paappojen kirkkoautoja". Loukkaannuin puolestasi. Olithan syntyeessäsi 1997 sentään nuorisomallia! 

IMG-20230525-WA0002%20%281%29.jpg

Vaihdoin merkkiliikkeeseen, jossa sinua kohdeltiin kunnioittavasti eikä koskaan pilkattu. Et jättänyt minua tielle kuin kaksi kertaa. Toisella kerralla meni rengas ja toisella kerralla akku sanoi sopimuksensa irti. Katsastuksesta menit useimmiten näyttämällä läpi ja sinua kehuttiin ikäiseksesi ja niillä kilometreillä hyvässä kunnossa olevaksi. Tuulilasin halkeamasta huomautettiin useampana vuotena, mutta se ei estänyt läpi pääsemistä. Viime vuonna kyllä katsastusmies vähän varovasti vihjaisi, että voi olla, ettei enää kovin montaa vuotta enää mennä. 

Olihan sinussa pikkuvikoja. Tuulilasin ja katon liitoskohta päästi vettä sisälle kovalla sateella. Sitä korjattiin jo kerran (jouduttiin vaihtamaan tuulilasi) ja korjausmies otti kuvia ja sanoi, ettei ole ikinä sellaista nähnyt. Ei luvannut ikuista takuuta, mutta aika monta vuotta se paikkaus kesti. Takaluukun avausvipu katkesi ja vaihdettiin. Kun se katkesi toisen kerran, sitä ei enää vaihdettu, minkä seurauksena takakontti on ollut useamman vuoden täynnä muovinkeräykseen meneviä pusseja, koska takaluukkua ei ole saanut auki. Kuljettajan oven lukko ei ole toiminut, joten auto on ollut lukitsematta toiselta puolelta. Ja öljy on sinulle viime vuosina maistunut - varmaan siksi, että olen joskus pitänyt sinua liian kauan nälässä. 

IMG-20230525-WA0006.jpg

Sinusta luopumista on hidastanut taloudellinen tilanne. Ei ole ollut varaa hankkia tilallesi nuorempaa. Kun tänä keväänä tein päätöksen, että muutaman vuoden sisällä (ehkä ensi vuonna) pistän kämpän myyntiin ja muutamme vuokralle, otin lisälainan, jolla maksoin melkein kaikki muut velat pois. Kuukausittaisten laskujen väheneminen mahdollisti auton vaihdon ja etsintä alkoi. Miten se lopulta löytyi, on eri tarina, mutta tämän viikon tiistaina seuraajasi tuli taloon. En halunnut pistää sinua vielä paaliin, joten aviomieheni otti sinusta kuvia ja laittoi sinusta myynti-ilmoituksen Nettiautoon. Minuutin kuluttua siitä, kun ilmoitus julkaistiin, kiinnostunut ostaja soitti. Hän oli niin kiinnostunut sinusta, että ehdotti maksavansa varausmaksun, kun ei päässyt sinua heti katsomaan. 

Sinä lähdit tänään sillä aikaa, kun olin töissä. Tummaihoinen poika haki sinut ja maksoi pyydetyn summan. Kertoi olevansa menossa sinun kanssasi Helsinkiin. En tiedä, tuletko takaisin Lakeuksille vai matkustatko Afrikkaan. Jos päädyt sinne, voi olla, että siellä hiukan ihmetellään niitä muovipusseja takakontissa... Kenelle tahansa päädytkin, toivon, että hänelle olisi sinusta vielä paljon iloa. Ja toivon sinulle vielä paljon hyviä vuosia. 11 v. sinua nuorempi velipuolesi jatkaa kanssani ja toivottavasti on yhtä luotettava kuin sinä olit.

IMG-20230525-WA0003%20%281%29.jpg

Minä kiitän sinua yhteisestä 16:sta vuodesta. Olit uskollinen ja luotettava kaveri. Vaikka oletkin vain kulkuväline, sinulla on sielu. Olit Legenda, jonka moni muistaa vielä kauan. Voi olla, että kun kaksoissisaruksiasi tulee joskus maantiellä vastaan, tunnen ikävän piston sydämessäni. Surutyötä sinusta luopumisesta olen tehnyt jo kauan. Mutta oli parempi erota nyt, kun sinussa on vielä voimaa, kuin ajaa sinut loppuun ja nähdä työmatkan varrella olevassa romuttamossa odottamassa paalausta. Se olisi särkenyt sydämeni. Hyvää ja turvallista matkaa sinulle. 

PS. Tämä on 100:s tähän blogiin kirjoittamani postaus. Onnea, Arja! (Putousta katsoneet ymmärtävät tämän.)