Kaikki, jotka minut tuntevat konkreettisesti, tietävät, että olen Mrs Bean - nolojen tilanteiden nainen. Eli aina sattuu ja tapahtuu. Ja hävettää ja nolottaa. Mutta parasta tässä on se, että osaan nauraa omille mokilleni ja tehdä huumoria elämästäni. Elokuvakäsikirjoitusta minulta ei ole vielä tilattu, mutta ehkä pärjäisin hyvin sketsihahmokilpailussa.

Kaikkia mokia en edes muista, mutta parhaimpia olen kertonut varmaan moneen kertaan, niin että toisia jo kyllästyttää. Mutta minulla on muutama sellainen juttu ruumiinosiini liittyen, joka toistuu. KÄDET - niihin jää usein jotain kiinni (huom, en tarkoita varastamista, sitä en harrasta). JALAT -  kompastelen aika usein. PÄÄ - olen usein niin omissa ajatuksissani, että en huomaa / kuule mitä tapahtuu / sanotaan. SUU - sieltä pääsee harkittuja / harkitsemattomia sammakoita.

Pari viikkoa sitten töissä jäi käteen kuivausrummun ripa. Työkaveri sai luukun auki, mutta kuivausrumpua ei ole voinut sen jälkeen käyttää. Olen töissä asumispalveluyksikössä, jossa on 18 hiukan iäkkäämpää asukasta ja pyykkiä tulee aika paljon, varsinkin sen jälkeen kun sairaanhoitopiiri siirtyi huonompilaatuisiin vaippoihin. Toki soitin heti liikkeeseen, mistä kone oli ostettu ja varaosa laitettiin tilaukseen, mutta se tulee Ruotsista asti ja se kestää. Mutta onneksi on taitettavia pyykinkuivaustelineitä, joita käytän itsekin kotona, koska en huoli ekologisista syistä kuivausrumpua. Työkaverit - en silti tehnyt sitä tahallani !

Asun rivitalossa, jossa on nurmikonleikkuuvuorot. Oma vuoroni oli tällä viikolla ja päätin säästää sen viikon ainoaksi vapaapäiväksi. (Totta puhuen melkein koko viikon on sadellut ja olen ollut iltavuorossa enkä muutenkaan olisi viitsinyt hommaa hoitaa ennen tätä päivää.) Ruohonleikkurin käynnistäminen on aina se jännittävin vaihe, oikeaa extreme-urheilua. Edelliskerralla ruohonleikkuri lykkäsi mustaa savua, kun se oli pesty ja kallistunut siinä niin, että öljyä oli mennyt bensan sekaan - tai toisinpäin. (Sillä kertaa minä en ollut asialla.) Ei noista miesten vehkeistä tiedä... ;)

Tällä kertaa sain sen käyntiin muutaman riuhtaisun jälkeen ja ehdin jo lykätäkin muutaman metrin, kun kone sammui. Uusi yritys - ja hupsista - kädessäni roikkui pieni pala narua ja narun kahva. Mielessäni kävin läpi kirjavaa monologia, jota en viitsi tässä toistaa. Vastuuni tuntevana ihmisenä ja taloyhtiön hallituksen jäsenenä tietenkin soitin taloyhtiön puheenjohtajalle ja aloin selvittää, minne koneen voisi viedä korjattavaksi (se asia on vielä kesken, mutta selvinnee tämän päivän aikana). Ja laitoin kahvaan lapon, että ei naapureiden tarvitse arvuutella, kuka sen on rikkonut ja millä nyt nurmikko leikataan. Seuraavalla viikolla leikkuuvuorossa oleva naapuri - leikkaan kyllä nurmikon, kun kone saadaan kuntoon, en rikkonut sitä pinnatakseni omista vastuualueistani !

Käteeni on jäänyt myös erinäisiä kaapinovia. Suurin lienee jääkaapin ovi erään miespuolisen ystävän luona muutama vuosi sitten. (En vieläkään ymmärrä, miten se tapahtui...) Auton avaimet ovat jääneet kerran autoon (ei nykyiseen), ovi meni lukkoon ja puhelin oli autossa. Siitä selvisin lainaamalla ohikulkijalta puhelinta ja soittamalla poliisit paikalle (kun lukkoseppä ei voinut auttaa). Poliisi tiirikoi oven auki peittäen näkyvyyden omalla kropallaan ja kysyi vielä lopuksi henkilöllisyystodistusta ja rekisteriotetta tarkistaakseen oikeuteni kyseisen kulkuneuvon sisälle pääsyyn. En kyllä usko, että moista romua olisi kukaan viitsinyt yrittää sillä keinoin varastaa. Ja ihmiset töllötti jalkakäytävällä. Olisi tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa, mutta hillitsin itseni - sillä kertaa.

Jotta en pitkästyttäisi teitä jaaritteluillani, teen tästäkin jatkokertomuksen ja palaan asiaan, kun seuraavan kerran sattuu ja tapahtuu. Ja menneisyydessäkin on vielä monta herkullista tilannetta!