(Kuva: suomenluonto.fi)

Ulkona on kesämyrsky, mutta palaan vielä talveen 2007 - 2008, jolloin elämäni oli melko myrskyisää. Olin toipumassa rankasta erosta ja kokoamassa itseäni päästäkseni elämässä eteenpäin, kun minut jättänyt mies palasi sekoittamaan elämääni entisestään. Nyt toivon, että olisin pitänyt tuolloin päiväkirjaa niin pystyisin kertomaan asiat oikeassa järjestyksessä.

En muista tarkasti, koska se tapahtui ensimmäisen kerran. Mies alkoi ottaa yhteyttä, yleensä melko myöhään illalla tai yöllä. Joskus olin jo nukkumassa. Hän halusi tulla käymään ja minä annoin hänen tulla. Ja kyllä te varmaan tiedätte, mitä sitten tapahtui. En vieläkään tiedä, miten hän onnistui ajoittamaan yhteydenottonsa sellaiseen ajankohtaan, jolloin minulla ei ollut suhdeviritelmiä menossa. Esim. sen 2 kk:n aikana, jolloin tapailin aikaisemmin mainitsemaani kirjahyllyvastaista miestä, hän ei ollut yhteyksissä.

Olin aika ymmälläni. Eikö mies ollutkaan täysin onnellinen uuden naisensa kanssa ja mitä hän minusta oikein halusi. Toisaalta olin hiukan vahingoniloinen siitä, että nyt sain laittaa vahingon kiertämään. Mies oli pettänyt minua ko. naisen kanssa ja nyt hän petti naista minun kanssani. Pidin silti jalat maassa enkä kuvitellut liikoja.

Pitkään en kuitenkaan suostunut hetkelliseksi huviksi. Sen lauantain muistan ilman päiväkirjojakin. Mies soitti aamupäivällä ja halusi kanssani syömään. Läheiseen kaupunkiin tietysti, ettei vain kukaan näkisi.Hain hänet entisen kotini pihasta. Mies oli krapulassa eikä pystynyt syömään juuri mitään vaan meni kesken ruokailun oksentamaan vessaan.

Matkalla otin asian puheeksi. Kysyin, että eikö hänellä ollut omaatuntoa, joka olisi kertonut hänen tekevän väärin sekä minua että uutta naisystäväänsä kohtaan. Tein hyvin selväksi, että en halunnut tyytyä olemaan kakkosvaihtoehto. Sanoin suoraan, että ainoastaan siinä tapauksessa pystyisin ajattelemaan meidän suhteen jatkamista että hän menisi kanssani kihloihin. Mies vastasi, että "kyllähän sä tiedät, että mä en oo kihloihin menevää tyyppiä".

En puhunut miehelle mitään suunnitelmistani. Olin tullut siihen tulokseen, että nyt olisi aika nostaa kytkintä ja vaihtaa maisemaa. Olin tehnyt jo asian eteen konkreettisia suunnitelmia ja siirtoja. Elämääni oli tullut eräs ihminen, jonka kanssa viestittelin päivittäin. Mistään suhteesta ei voitu puhua, mutta sain häneltä paljon tukea ja itsetuntoni kohotusta. Joku on joskus sanonut, että elämä antaa kunkin eteen ihmisiä, joita hän tarvitsee sillä hetkellä päästäkseen eteenpäin elämässään. Tästä ihmisestä kerron ehkä joskus, mutta tähän "jatkokertomukseen" hän ei kuulu.

Muutto paikkakunnalta tuli ex-miehelleni yllätyksenä. Hän sanoi, että "ei se nyt niin pieni kaupunki olisi ollut, etteikö me molemmat olisi mahduttu sinne asumaan". Minulle se oli siihen tarkoitukseen liian pieni. Päätökseni eri vaiheista enemmän seuraavalla kerralla.