Minulla on menossa intensiivinen tiedon ja elämänviisauden jano. Kesälomalla olin itseni ja ammatillisen identiteettini kanssa eksyksissä ja ahdistunut. Vanha sanonta, "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" ei istu näin epämusikaalisen persoonan identiteettin. Tiedän, että pääsisin paljon helpommalla, jos vain tottelisin kaikessa käskyjä ja ohjeita. Mutta mitä enemmän olen lainsäädäntöön ja ammattietiikkaan perehtynyt, sitä varmemmaksi olen tullut sen suhteen, että en voi toimia niin, jos se rikkoo lakeja. 

Kun olin vielä edellisessä työpaikassani, hain opiskelemaan YAMK sosionomin tutkintoa. Opinnot etenivät 45 / 90 opintoviikkoon, kun tuli korona ja koko yhteiskunta oli paniikissa. Omat opintoni jäivät kolmea kurssia ja opinnäytetyötä vajaiksi, kun totesin, että en jaksa suorittaa opintoja loppuun. Suurin syy oli heikko englannin kielen taito. Opinnäytetyössä olisi pitänyt käyttää vieraskielistä materiaalia. Tutkimusmateriaalin kentältä olin jo kerännyt, joten pahoittelut niille, jotka antoivat panoksensa, joka jäi käyttämättä. 

Oman työn imu oli voimakas. Kun sain vakipaikan vuonna 2020 työstä, jonka koin enemmän kutsumukseksi kuin minkään tekemäni työn aikaisemmin, ajattelin, että mitä teen YAMK-tutkinnolla. Koin tärkeämmäksi kehittää omaa työtäni. Ja sen teinkin. Mahdollistin omalla alueellani (silloin kuntayhtymä) riippuvuussairauksien läheisille ja läheisriippuvaisille hoitoon pääsyn päihdehuollon palveluihin viranhaltijana tekemilläni päätöksillä ja maksusitoumuksilla. Jännitin vähän, miten silloiset esimiehet suhtautuvat, mutta en saanut potkuja tai moitteita. 

Reilut 20 v. sitten, kun minulla oli vielä biologisesti mahdollisuus lisääntyä, pohdin asiaa - haluanko vai en. Kävin jopa ns. selvännäkijällä (jo edesmennyt) ja kysyin asiasta. Hän sanoi, että ei näe minua äitinä. Hän sanoi, että "hoidettavat tulevat olemaan sinun lapsiasi". Muutama vuosi myöhemmin teetin sterilisaation, koska ajatus biologisesta äitiydestä kauhistutti ja ahdisti. Myöhemmin olen ollut ns. äitipuoli edellisessä ja nykyisessä liitossani, enkä ole ikinä katunut ratkaisuani. Sen yhteyden selvännäkijäiden sanoihin olen tunnistanut, että teen työtäni täydellä sydämellä ja asiakkaideni etu ja heidän asioidensa eteenpäin vieminen on minulle työssäni ykkösprioriteetti. Mutta se ei aina ole helppoa. Myönnän, että kuormitan itseäni joskus liikaa asiakkaiden asioilla. En sillä, miten traagisia kohtaloita tai vaikeita tilanteita heillä on, mutta siilä, jos heidän oikeuksiaan poljetaan ja he eivät saa hakemaansa tai tarvitsemaansa apua. 

Aina sanotaan, että pitää olle kollegiaalinen eikä saa liata omaa pesäänsä. Olen kysynyt itseltäni, pitääkö olla kollegiaallinen silloinkin, jos asiakas on tullut väärin ymmärretyksi, kohdelluksi, ohitetuksi tai mitätöidyksi. Onko meillä ammattilaisilla oikeus asettua asiakkaan yläpuolelle ja päättää siitä, mikä on hänelle riittävää palvelua. Vaikka rahapula on hyvinvointialueilla fakta, onko se syy evätä asiakkaalta palveluita, joiden avulla säästyy sairauspäivärahoja, työkyvyttömyyttä, perheiden pahoinvointia ja inhimillistä kärsimystä. Mielestäni pitää katsoa pidemmälle. Riittävän ajoissa saadut palvelut säästävät tulevaisuudessa moninkertaisesti yhteiskunnan varoja. Niin kuin päihdelääkäri Antti Loimalahti sanoi vuonna 2018 eräässä yleisötilaisuudessa -  "Jokainen päihdehuoltoon satsattu euro säästää tulevaisuudessa yhteiskunnalta 20 €". 

Nyt palaan takaisin siihen, mistä minun piti kirjoittaa. Tiedon janosta. Tällä hetkellä haluan lukea mahdollisimman paljon ammatti- ja asiakirjallisuutta vahvistaakseni omaa ammatti-identiteettiäni ja henkilökohtaista persoonallisuuttani. Haluan saada vahvuutta ja varmuutta itselleni siten, että vastoinkäymiset, moitteet ja epäonnistumiset eivät masenna ja lannista minua silloin, kun tiedän toimivani oikein. Todettakoon, että en suinkaan kuvittele olevani aina oikeassa. Olen tehnyt virheitä ja vastaanottanut niistä saamani oikeutetun kritiikin asiallisesti. Olen myös pyytänyt anteeksi, kun olen loukannut impulssiivisella käytökselläni kolleegoita. 

Kuvassa olevista kirjoista kaksi ylimmäistä olen jo aloittanut lukemaan. Kirjasta "Vapaaksi miellyttämisestä" tunnistan entistä itseäni, erityisesti parisuhteissa. Tänä päivänä en kerjää hyväksyntää, mutta vuosia sitten olin kyllä aika moinen hyväksynnän hakija. Kirjaa lukiessani tuli mieleen ex-avoliiton ja nykyisen mieheni välissä ollut suhdeviritelmä, jossa käyttäydyin aivan idioottimaisesti. Tapailin mukavaa miestä, jonka elämään yritin väkisin ängetä. Aloin siivota ja järjestellä hänen kotonaan yrittäen tehdä itsestäni hyvinkin tarpeellisen. Ei mikään ihme, että mies ahdistui ja otti takapakkia, kun olin sellainen tyrkky. Asiat menivät hyvin - tapasin nykyisen mieheni ja hän tapasi itselleen oikean naisen. Olemme edellen FB-kamuja ja tervehdimme, jos tapaamme. Kumpikaan ei kanna kaunaa. 

Kirjasta "Särojen kauneus - sisäisen tarinasi voima" haen inspiraatiota omaan luovaan kirjalliseen työhön. Kirjoittamisen tarve on aika vahva tällä hetkellä. Ideoita tulee ja menee. Ehkä otan käyttöön muistikirjan, johon kirjaan kaikki sitä aikaa varten, jolloin ideoiden toteuttamiseen on enemmän aikaa. Muuten ne ovat kuin tupakansavu, joka haihtuu tuulen mukana. Kirjasta "Äitihaava - tyttären raskas perintö" olen lukenut ja nyt päätin tilata sen itselleni. En ole vielä aloittanut sitä, mutta uskon, että minulla on myös äitihaava. Se on vaikuttanut mm. siihen, että en ole koskaan halkunnut biologiseksi äidiksi. "Mitä kärsimys opettaa elämästä" kuuluu siihen ylevämmän viisauden tasolle, jonka haluan jonain päivänä saavuttaa. Haluan tehdä kaikkeni sen eteen, että minusta ei koskaan tulisi katkeraa marttyyria. Yhdestä entisestä ystävästäni tuli ja se tuhosi ystävyytemme. 

Kyynisyys,katkeruus ja kateus ovat pahinta myrkkyä ihmismielelle. Ei tarvitse olla sinisilmäinen eikä naivi, mutta on viisautta ajatella asioita suurempaan kokonaisuuteen suhteutettuna ja luopua ylikorostetusta omanarvontunnostaan.  Viisautta on myös osata arvostaa sitä, mitä itsellä on kuin haikailla / kadehtia sitä, mitä itsellä ei ole. Meillä jokaisella on oma polkumme ja elämän tarkoitus on kasvaa ihmisenä ja helpottaa toisten elämää. Ja ymmärtää se, että ihmisenä emme koskaan ole valmiita.