Oma kuva vuodelta 2009, Lappajärvi, Kärnä

Ensimmäinen lomaviikko takana. Vähän sateista ja viileää on ollut. Loman alussa päätin, että teen joka päivä jotain hyödyllistä, kotityötä yms. tai ainakin käyn jossakin sekä luen paljon. Noista ainoastaan lukeminen on tähän mennessä onnistunut täydellisesti. Näille neljälle viikolle ei ole mitään matkasuunnitelmia. Kaksi viikkoa joudun tyytymään omaan seuraani, kun mies lähtee poikiensa kanssa kahdeksi viikoksi reissuun Kroatiaan. Toki olen suunnitellut sille ajalle kesteatterireissuja ympäri maakuntaa, koska en ole moneen vuoteen tullut käyneeksi kesäteatterissa. Uudet silmälasitkin oli To Do-listalla, mutta niiden hankinta jää myöhemmäksi, kun silmälääkäritkin lomailevat heinäkuussa.

Lomaviikko alkoi sillä, että kävin pistämässä nimen vanhempieni kotitalon esikauppakirjaan. Meitä on kaksi perillistä ja oma osuuteni siitä on 1/2. Kaupat tehdään, mutta riidanalaista on vielä se, saanko perinnöstä oman osuuteni vai vieko sen pankki. Minä en ole enää velkaa, kuin myin oman asuntoni ja maksoin velkani. Tässä on käynyt niin, että vanhempieni vielä eläessä, veljeni laajensi omistamaansa tilaa isolla karusellinavetalla ja pankin lakimies tulkitsi, että vanhempieni talo kuuluu tilaan eli pankki kiinnitti sen velkojen pantiksi - ilman, että vanhemmat ovat antaneet taloansa pantiksi. Veljeni on hakenut velkasaneeraukseen ja myy maatilan, missä yhteydessä vanhempieni talo myös myydään, koska se on niin lähellä maatilaa, että uusien tilanpitäjien kannalta olisi ongelmallista, jos se myytäisiin erikseen ja sen ostaisi joku, joka alkaisi hankaloittaa maatilan pitoa nillittämällä kaikesta. 

Tottakai se on haikeaa ja surullista, että tulevaisuudessa en voi enää mennä käymään "kotoplassilla" vaan sitä asuttavat vieraat ihmiset. Se tässä on positiivista, että maatila saa kokeneet jatkajat ja veljeni perheineen voi aloittaa elämässään uuden vaiheen ilman konkurssia ja vuosikausien velkahelvettiä. Maatila on tuottava ja hyvin hoidettu, mutta maailmantilanne (maitotuotteiden vientikielto Venäjälle, pankkien korkojen nousu, lannoitteiden ja rehujen hintojen nousu) on tehnyt velkaisen maatilan pidon jatkamisen mahdottomaksi. Ja tämä tulee tulevaisuudessa lisääntymään jopa siinä määrin, että maamme ruokatuotanto on vaarassa jossain vaiheessa. Ei keinotekoisilla laboratoriossa tuotetuilla elintarvikkeiden korvikkeilla voida ihmisiä pidemmän päälle ruokkia. 

Oma osuuteni tästä tilanteesta etenee siten, että odotan pankin johtoryhmän tarkaisua. Itse toivon - ja moni muu toivoo - että tämä tilanne pystyttäisiin ratkaisemaan sopuisasti ja oikeudenmukaisuus voittaisi. Kyseessä on kuitenkin pankille suhteellisen pieni summa, mutta itselleni aika merkityksellinen eläkepäivien varalle. Jos joudun viemään tämän asian käräjäoikeuteen, se ei ole myöskään pankin etu. Jos asia menee käräjäoikeuteen, siitä tulee julkinen. Vastaavista tapauksista on saamieni tietojen mukaan ennakkotapaus / ennakkotapauksia korkeimmasta oikeudesta, joka / jotka on ratkaistu asiakkaan hyväksi. 

Haluan korostaa tässä vielä sitä, että jos vanhempani olisivat antaneet elinaikanaan tupansa veljen velan pantiksi, tyytyisin siihen ja olisin hiljaa. Ei minulla olisi siihen mitään sanomista. Mutta kun kyseessä on toimenpide, joka on tehty vanhempieni tietämättä, on tässä asiassa mielestäni toimittu väärin. Pankilla ei ole ollut esittää minulle vanhempien antamaa panttikirjaa. Tästä asiasta on väännetty pankin kanssa monta vuotta ja se on kuormittanut minua. Veljeni kanssa asiasta ei ole ollut mitään erimielisyyttä eikä riitaa. 

Mitään täältä ei mukaansa saa, mutta kyllä tässä iässä on pakko ajatella jo sitä, miten pienillä eläkkeillä pitää jonkun vuoden päästä pärjätä. Tykkään työstäni, mutta työelämän tulevat muutokset pelottaa. Haluan tehdä työtäni siten, että asiakkaat saavat parasta mahdollista saatavilla olevaa palvelua. Pelkään sitä, että sanelupolitiikka työelämässä lisääntyy. Että ylemmältä taholta aletaan sanella sitä, miten me saamme tehdä työtämme. Merkkejä siitä on jo ilmassa. Sain vakituisen työpaikan kuntayhtymästä 4.5 v. sitten oltuani ensin 1,5 v. sijaisena. Vuoden 2023 alusta siirryimme hyvinvointialueiden työntekijöiksi. Oma työni päihdehuollon ohjaajana siirtyi sosiaalihuollosta terveydenhuollon puolelle. Alkukankeuksien jälkeen se toi mukanaan paljon hyvää, esim. samaa työtä tekevien yhteiset kokoontumiset ja kollegiaalisen tuen. 

Yksi uudistus, jota edeltävä kollega pisti alulle ja jonka vein loppuun silloisessa kuntayhtymässä vuonna 2020, on ollut se, että myös päihderiippuvaisten läheiset ja läheisriippuvaiset voivat hakea maksusitoumusta yksityisen palveluntuottajan tarjoamaan läheishoitoon. Kyseessä on 8 henkilön suljettu ryhmä, joka kokoontuu 10 x kahden viikon välein sekä jatkohoitoryhmä, joka kokoontuu 10 x kerran kk. Hinta on mielestäni maltillinen siihen nähden, mitä ryhmästä saa ja siitä peritään asiakkaalta omavastuu. Tätä uudistusta on kommentoinut ennennäkemättömänä muutama vuosi sitten mm. kansanedustaja Paula Risikko. Asiakkailta saatu palaute hoidosta on ollut 95 % positiivista. 

Ammattietiikkani on nyt kriisissä. On hienoa, että hyvinvointialue perustaa myös läheisille tarkoitettuja ryhmiä. Tottakai tulen kertomaan niistä asiakkaille. Ongelma on siinä, että ylemmältä taholta on tullut ohje, että maksusitoumuksia yksityisen palveluntuottajan läheisryhmiin ei saisi enää tehdä. Olen viranhaltija. Miten voin toimia työssäni, jos joudun tekemään kielteisiä päätöksiä asiakkaille, vaikka ammatillisesti olisin ehdottomasti sitä mieltä, että ko. palvelu olisi perusteltua ko. asiakkaalle. Osa asiakkaista haluaa ehdottomasti ko. palveluntuottajan palveluun. Ja itsekin tiedän sen hyväksi, kenelle se vain sopii. Lomaa on jäljellä 3/4 viikosta, mutta jo nyt ahdistaa töihin paluu. En halua olla hankala työntekijä, mutta en myöskään voi toimia ammattietiikkani vastaisesti. Asiakkaan omaa mielipåidettä tulee myös kuulla. 

Muistan, että joku ylempi taho sanoi jossain palaverissa, että tarkoituksena ei ole romuttaa hyviä, toimivia käytäntöjä. Nyt kuitenkin tuntuu siltä. Palvelun tarve on suuri. Minä uskon, että asiakkaita riittää sekä hyvinvointialueen omiin palveluihin että ostopalveluihin. Raha ei saisi olla ensisijaista vaan asiakkaan saama hyöty palvelusta, riippumatta onko se tuotettu omana vai ostopalveluna. 

Lomalla ei saisi ajatella työasioita, mutta tämä nousi nyt mielen päälle tätä blogia kirjoittaessa. Teen työtäni sydämelläni, enkä halua tehdä työtäni sen mukaan, mitä ylemmältä taholta sanellaan. Työssäni asiakas ja hänen tilanteensa on aina nro 1. Ymmärrän sen, että kaikkia en pysty auttamaan, mutta en sitä, että en saa auttaa niitä, joita pystyisin auttamaan. Hyvinvointialueet kipuilee työvoimapulan kanssa. Toivoisin, että meitä rivityöntekijöitä kuunneltaisiin, ihan oikeasti. Sillä meidät pidettäisiin, eläkeikään saakka.